Vaikka kampi on kätevä apuväline, niin se on myös ylipitkän vartensa vuoksi omiaan aiheuttamaan ongelmia. On melko tyypillistä, että heittojen tai satunnaisesti jopa väsytyksen aikana nymfisiima kietoutuu ikävästi kammen ympärille. Siksi olen päätynyt lyhentämään kammesta kokonaan tehdasvalmisteisen ”nupin” pois ja jättänyt pelkän varren paikoilleen. Lyhentäminen onnistui normaaleilla sivuleikkureilla ja lopuksi viilalla kulmia pyöristellen. Kelan koneisto on sen verran pehmeätoiminen, että yleensä kammen puristaminen onnistuu pelkällä pikkusormella. Kuten kuvasta näkee, niin lyhentämisen varaa jäi edelleen, mutta toistaiseksi olen ollut tyytyväinen tähän pituuteen.
Lisäksi olen kiinnittänyt kelan takaosaan kiinni tavallista hieman paksumman kumilenkin, jolla estän nymfisiiman kiertymisen kelan ja vavan muodostamaan koloon. Kumilenkki on aina keloissani paikallaan ja kalastuksen aloittaessa vedän kumilenkin vavan kelakiinnikkeen ympärille. Erityisesti nymfivavoissa, joissa on kookas fighting butt, niin vapaana roikkuvan siiman kiertyminen kelan taakse on hyvin yleinen ongelma pitkien kalastuspäivien aikana.