Suolijoella jälleen ennätykset rikki

Sunnuntaina toteutui vihdoin pitkään haikailtu reissu Puolangan kunnassa sijaitsevalle Suolijoelle. Olimme tehneet muutama vuosi sitten seuramme perinteisen (Oulun seudun perhokalastajat) Junnureissun Suolijoelle. Silloin pääsimme kalastamaan paikallisia ekokoskia, eli Haara- ja Majovonkoskea, josta saimme kymmenen hengen porukalla viikonlopun aikana reilut toistasataa harjusta, yhden taimen sekä hauen.

Päätimme yhdessä Matin, Tuomaksen ja Vesan kanssa, että kalastaisimme saman joen ylempiä koskia. Oletimme, ettei ekokoskille olisi ollut enää vapaita lupia näin juhannusviikonlopun ajalle. Valitsimme kalastuskohteeksi Räpättäjänkosken, jonne luvat sai ostettua Tuulentuvan viereisestä omakotitalosta. Luville jäi hintaa ainoastaan 10€/hlö. Ystävällinen pariskunta osasi kertoa, että edellisenä iltana samaisilta paikoilta oli saatu ylös 2,5kg taimen - vaapulla.

Jätimme auton aivan joen vieressä kulkevalle autotien levikkeelle, josta oli lyhyt matka laavulle. Aikaisemmat kokemukset Suolijoesta vaikuttivat siihen, että lähdimme kalastamaan ensisijaisesti harjusta. Reilun tunnin kalastuksen jälkeen tapahtumia oli ollut niukasti, sillä Matti oli saanut muutaman pienen alamittaisen harjuksen ja Vesa karkuuttanut kalan alavirrasta. Muiden jäädessä nuotiopaikalle syömään lounasta suuntasi samaanaikaan Vesa takaisin alavirran tärppipaikalle, eikä aikaakaan kun näimme vavan taipuvan. Kilpajuoksu alavirtaan ja pitkän väsytyksen jälkeen kala ylös mitattavaksi ja kuvattavaksi, 50cm taimen oli langennut kultaruskeaan streameriin.



Aikamme ihmeteltyämme Vesan saalista jatkoimme kalastusta siten, että jäimme Vesan kanssa alavirtaan ja Matti sekä Tuomas lähtivät ylös sillan paikoille. Muutama tunti vierähti Vesan kanssa ihmetellessä pinnalla hyppiviä taimenia, jotka paljastivat sijaintinsa huolimatta silti perhojamme. Ilmeisesti liikkeellä olleet oliivit korrit ja vesiperhoset kiinnostivat pintovia taimenia.

Iltapäivällä onnistuin saamaan siiman päähän ensimmäisen ja samalla viimeisen tapahtumani, kun kahlattuani keskelle koskea pääsin heittämään poikkivirtaan vastarannan puolelle. Uiton loppuvaiheessa uppoperhoni liukuivat mietoon peiliin, josta perhoni katosi ja raivokas täräys ilmaisi, ettei kyseessä ollut pohjatärppi. Muutaman voimakkaan potkun jälkeen kala junttasi itsensä kovan virran reunalle jolloin säikähdin, että sivutapsi olisi tarttunut pohjaan. Hetken jumittamisen jälkeen kala lähti raivokkaisiin sivuttais suuntaisiin syöksyihin samalla kelan jarrun ollessa tiukilla. Vastaavaa kokemusta en ole koskaan koskella kokenut, josta tiesin, että kyseessä täytyi olla isompi kala. Sain pitkän väsytyksen jälkeen kalan hieman rauhoittumaan ja nousemaan pintaan, jolloin näin sen olevan taimen. Yritin haavita kalan kahteen otteesen ilman tulosta. Pyrin vetämään taimenta lähemmäs itseäni, jotta yltäisin saamaan sen haaviin. Samalla hetkellä tajusin vapani katkenneen ja kärkiosan lentävän kuin keihäs eteenpäin virrassa. Sain otteen kuitenkin pian vavan lopusta ja kuin tuurin kaupalla haavittua kalan pienen asettelun jälkeen. Uskomatonta, mutta totta. Rannalta kuulin naurun ja ihmetyksen sekaisia huutoja, kun Vesa oli seuranut toimintaani kokoajan. Mittaus ja punnitus paljastivat taimenen olevan 52cm ja 1,6kg. Oma ennätys rikki, sisältäen kaikki klassiset merkit! Onneksi Greys lupaa elinikäisen takuun vavoilleen, muuten olisi voinut tulla kilohinta kalliiksi.





Palattuamme laavulle nuotion ääreen saimme kuulla, etteivät Tuomas ja Matti olleet saaneet mitään merkittävää. Kuultuaan minun taimenesta päättivät he kokeilla vielä alhaalta kertaalleen. Huolella piiskattu koski antoi loppupäivästä kuitenkin enään yhden reilun 30cm harjuksen, jonka Matti sai kuulapäänymfillä.

Kotimatkalle lähdimme vähän ennen seitsemää. Totesimme Suolijoen jälleen loistavaksi perhokalastuspaikaksi, jonne täytyy päästä uudelleen. Mielellään viikonlopun kestävälle reissulle, sillä taas jäi useampi koskipätkä kalastamatta. Edellisen reissun tapaisille harjuskarkeloille emme yltäneet, mutta taimen tapahtumat eivät antaneet juurikaan sijaa sen murehtimisille.

Korpijoella kirkkaiden nousukkaiden toivossa

Juhannusaaton illan vietto teki jälleen tehtävänsä. Tarkoituksena oli lähteä heti aamusta kohti Pudasjärven kunnassa sijaitsevaa Korpijokea, mutta venähtäneiden aamutoimien vuoksi pääsimme veljen kanssa matkaan vasta 11.00 aikaan. Liikenne oli arvatenkin rauhallista Oulu - Pudasjärvi välillä. Lukuunottamatta 'Kaivuri-Jukkaa' joka minikaivurinsa kanssa ilahdutti aamu-unisia matkaajia.

Olimme edellisenä iltana koittaneet etsiä tietoa internetin avulla Korpijoen paikoista, jotka olivat siis molemmille tuntemattomat entuudestaan. Parille kalakaverille soittelimme, kun internetistä löytyi valitettavan nihkeästi päivitettyä informaatiota. Kaverille kilauttaminen ei sekään tuottanut tulosta, sillä kuulosti siltä ettei kukaan ollut paikoilla käynyt muutamaan vuoteen. Suurin apu löytyikin Pohjolan Perhokalastajan numerosta 2/2002 s. 76-81, jossa oli todella laaja esittely Korpijoesta. Artikkelin kirjoittamisesta oli kuitenkin sen verran kauan, ettei jutussa mainitut markkahinnat kelvanneet lupien ostojen yhteydessä ja rauhoitetuiksi merkityt alueet olivat kalastajien vapaassa käytössä.

Edellä mainitun lehtiartikkelin perusteella päätimme viettää päivän Paukkerinharjun maastossa sijaitsevissa Kitusenkoskila, jotka kuuluvat Jongun osakaskuntaan. Luvat saimme ostettua kätevästi Paukkerin kylällä sijaitsevasta punaisesta omakotitalosta, jossa oli selkeät keltaiset kyltit kalalupien ostamiselle. Hintaa luvalle tuli 5€ perusmaksu + viehemaksu 5€, eli 10€/hlö.

Aloitimme kalastuksen Ylä-Kitusenkosken laavun paikoilta sään ollessa vielä puolipilvinen ja +18 astetta. Luonto näytti kuitenkin pian voimansa, sillä ukkonen ja voimakas sadekuuro yllättivät hetkellisesti. Tämä ei kuitenkaan kaloja haitannut, sillä juuri sateen aikana onnistuin tartuttamaan noin 30cm harjuksen #10 koukkuun sidotulla Turkulaisella. Samalla seisomalla kuulin myös huutoa ylävirrasta ja huomasin veljen pitelevän kiinni hetken kalaa ennen karkuutusta. Supertinselissä oli ollut tapahtuma.

Sadekuuron mentyä ohi kävimme katsomassa Hätälänvirran paikkoja, mutta päätimme palata takaisin, koska virta näytti kovin hiljaiselta ja matalalta. Rannassa jututimme myös rantamökin isäntää, joka osasi kertoa, että varsinaisia istutuksia kyseiselle paikalle ei tehdä vaan lähinnä ylemmäs jokea. Jatkoimme kalastusta Ala-Kitusen lyhyessä virrassa. Paikan vaihtamisen yhteydessä päätimme jättää streamerit vähemmälle ja kokeilla erilaisilla nymfeillä sekä larvoilla kalastamista voimakasvirtaisen uoman reunalta. Tekniikan vaihtaminen selvästi kannatti, sillä onnistuin saamaan kaksi alamittaista harjusta ja yhden kirkkaan 38cm taimenen. (kuvassa) Matille tapahtumia kertyi iltapäivän aikana 5 alamittaista harjusta, sekä muutama karkuutus. Kaikki kalat C&R.



Kotimatkalle lähdimme 20.30. Paikkana Korpijoki oli erittäin positiivinen yllätys, joka on varmasti uudelleen käymisen arvoinen paikka. Erityishuomiona täytyy todeta, että kahlaaminen paikassa on välttämätöntä ja kahluusauva on syytä varata mukaan.

Siian perässä paikallisella järvellä juhannusaattona

Päätin lähteä juhannusaaton aamuna siian perässä paikalliselle järvelle. Saavuin rannalle 11.30, jolloin tuulta oli vain nimeksi ja mittari näytti reilua +20 astetta lämmintä. Ajankohta oli myös siinä mielessä onnistunut, ettei järvellä näkynyt juuri muita kalastajia. Ainoastaan satunnaiset mökkiläiset aloittivat rannoillaan keskikesän juhlaa.

Rannalla virittelin valmiiksi kaksi vapasettiä. Sääennusteet olivat luvanneet koko päivälle aurinkoista ja pilvetöntä ilmaa, joten ajattelin keskittää kalastuksen lähinnä uppoperhoihin. Pääsin testaamaan samalla myös veljen uutta heittosiimaa, Vision Vibe 125, joka paljastui todella päteväksi. Pitänee tosissaan taas harkita uusia varustehankintoja, sillä kelluvalle heittosiimalle järvikalastukseen olisi huutava pula.

Reilun tunnin jälkeen sain ensimmäiset kontaktini kaloihin, kun #12 buzzeriin tarttui mukavan kokoinen ahven. Hieman tämän jälkeen sain samalta paikalta kesän ensimmäisen siian, 52cm (kuvassa) C&R. Ottiperhona toimi kaikkien yllätykseksi ylimmässä tapsissa ollut punaisella volframkuulalla painotettu Zulu. Kuvauksen ja mittaamisen jälkeen vapautin kalan, vaikka ajatus siiasta juhannusruokana ei kuulostanut hullummalta.



Suuren virheen tein jälleen, kun otin puhelimen mukaan järvelle. Päätin pitää pienen ruokatauon muutaman tunnin kalastuksen jälkeen ja vastailla samalla puhelimeen, kun soittoja tuli tasaiseen tahtiin eri puolelta Suomea. Simo oli lähteny Hämeenjärvelle kalaan, Tapio aikoi lähteä illan mittaan Kemijärven mökin lähellä sijaitsevalle siikalammelle ja Heikki aikoi sitoa viimeiset ottiperhot Simojoelle huomiseksi.

Eväät syötyäni palasin järvelle samoille paikoille, joissa olin onnistunut saamaan aikaisemmin päivällä tapahtumia. Iltapäivän saldo jäi melko laihaksi, koska karkuutin kaksi kalaa ja sain vain yhden ahvenen ylös asti. Epäilisin toisen karkuutuksista olleen kirjolohi, vaikka Mikko L kertoi saaneensa kavereiden kanssa todella pirteitä siikoja edellisenä viikonloppuna. Tiedä siitä sitten, arvuutteluja vain. Karkuutukset opettivat jälleen sen, ettei kalan pitäisi koskaan antaa yllättää. Aneemiset vastaiskut olivat varmasti syy siihen, miksi kalat irtosivat hetken väsytyksen jälkeen. Kotimatkalle lähdin hieman ennen viittä. Kotiin päästyäni peilistä kyllä huomasi, missä päivä oli vietetty ja oliko aurinkolaseja pidetty päässä.

Pokeria pelaavat ystäväni ovat kertoneet, että: 'Peli on siitäkin syystä mielenkiintoinen, että jokaisella kädellä oppii jotain uutta, jos jaksaa keskittyä.' Mielestäni sama pätee myös hyvin pitkälti perhokalastukseen, sillä jotain uutta oppii aina. Jos ei ihan joka heitolla, niin ainakin jokaisella kalareissulla.

Livojoella ensikertalaisena.

Jännä huomata miten sitä herää aina yhtä kivuttomasti kalareissuille. Mistähän lie johtuu, ettei samanlaista innokkuutta ja elämänhaluisuutta löydy työaamuisin?

Kello herätti 07.30 ja suunnaksi otimme Vesan kanssa Livojoen Kiesikosken, joka sijaitsee Pudasjärven kunnan alueella. Vesa oli käynyt pelipaikoilla jo muutamaa päivää aikaisemmin, jolloin vesi oli ollut vielä korkealla. Minulle paikka oli täysin uusi, sillä aikaisemmat reissut ovat suuntautuneet enemmän Iijoelle Taivalkosken suunnalle.

Luvat, 12€/vrk, koskelle hankimme kätevästi puhelimitse soittamalla palvelunumeroon. Päästyämme perille Kiesikosken laavulle huomasimme olevamme ainoat kalastajat, sillä muita ei koskella näkynyt ja parkkipaikkakin oli tyhjillään. Ei sinänsä ihme, koska koko aamupäivän kestänyt voimakas sade ei hellittänyt millään.

Päätimme aloittaa kalastuksen hieman ylempää ja laskea koskea päivän mittaan alaspäin. Kalastimme kummatkin ensimmäisen laskun streamereillä. Vesa onnistui saamaan laskun aikana yhden 42cm taimenen C&R, jolla oli isot viillot kyljessä. Ihmettelimme valokuvasta vielä jälkeenpäin mikä tuollaiset jäljet oli saanut aikaiseksi. Lisäksi Vesa karkuutti isomman taimenen, joka edellisen tapaan tarttui Black Marabou Muddler -perhoon. Ensimmäisen laskun jälkeen pidimme taukoa laavulla eväitä syöden. Löysimme myös vieraskirjan, jossa viimeisimmät merkinnät kertoivat lähinnä harjuksista.





Toisen laskun päätimme aloittaa laavusta katsoen alempaa. Parin tunnin kalastuksen tuloksena Vesa sai vielä pienen harjuksen ja minä vastaavasti 38cm, joka otti sivutapsissa olleeseen oranssiin mini-zonkeriin. Laskun jälkeen päätimme lopuksi käydä kokeilemassa muutaman ottikiven, joista oli tullut aikaisemmin tapahtumia. Paikat olivat ilmeisesti kuitenkin jo sen verran häirittyjä, ettei mitään merkittävää siiman päässä näkynyt.

Ensikertalaisena Livojoesta minulle jäi pelkästään positiivisia kokemuksia, jonne varmasti palaan joskus vielä uudelleen. Tosin siihen voinee mennä vielä aikaa, sillä kyseisellä seudulla löytyy lyhyiden etäisyyksien päästä useita kokemattomia paikkoja.

Blogin aloittelua.

Vihdoin viimein sain aikaiseksi perhokalastus-aiheisen blogin aloittelun. Pitkään on tullut seurailtua muiden lajin harrastajien blogeja ympäri maailmaa. Tarkoituksena käyttää blogia omana päiväkirjana, johon päivittelen juttuja sitä myöten kun sidontalangat katkeilevat ja perukkeet sotkeentuvat.

Alkuun pitää jo mainita, etten suosittele perhokalastusta kenellekkään. Huomattu on jo nyt, ettei tästä irti pääse kun sitä on kertaalleen päässyt kokeilemaan. Alla olevasta kuvasta ilmeneekin, mitä mieltä Anton on perhon heittämisestä vastatuuleen. Varsinkin kun joku on kuvaamassa vieressä.