Muutamien viimeisien viikkojen aikana olen päässyt toteuttamaan talven aikana kypsyneitä perhoideoita. Mitään uutta perhorintamalla ei juurikaan ole, vaan edellisinä kesinä luottopeleiksi osoittautuneita olen tehnyt nyt sarjatuotantona - eri kokoisiin koukkuihin, eri kokoisilla kuulilla ja eri värivariaatioilla. Kuvat olen alunperin julkaissut Instagramissa (@janneheikkinen) ja Twitterissä (@heikkinenjanne).
keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
Kuvia kevään perhonsidonnasta
Tunnisteet:
bank,
Joki,
Kilpaperhokalastus,
Kirjolohi,
lampi,
Perhoja,
Perhokalastus,
Perhonsidonta,
Perhorasia,
Siika,
Taimen
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Karsintakuumetta
Kevään merkkejä ilmassa! Tulevan kesän 2013 SM-karsintojen paikkajaot selvisivät ja intoa on miehessä taas kuin pienessä kylässä. Hain tänä vuonna poikkeuksellisen moneen kilpailuun, kun nykyinen opiskelupaikka Jyväskylässä mahdollistaa mutkattoman osallistumisen myös Keski-Suomen karsintoihin.
Alkutalvesta kisahakemukseen löysi yhteensä yhdeksän eri SM-karsintaa, joista sain viiteen suoran kisapaikan. Kuudes kisapaikka on enemmän kuin todennäköinen, kun Kaustisten Perhonjoen kisaan jäin niukasti varasijalle 2. Muuten hain melko tuttuihin karsintoihin: Oulun Mustalampi, Kiimingin Reposelkä, Lestijärven Valkeisjärvi ja Oulaisten Pyhäjoki. Edellä mainituista karsinnoista minulla on jokaisesta kokemusta ja uskoakseni jonkinlainen näkemys myös kisan oletettavasta luonteesta. Tosin ei nämä ennakko-odotukset yleensä onnistu kuin kotona paperilla, mutta arvokasta tietoa joka tapauksessa.
Tuttujen kisojen lisäksi sain karsintapaikan Ylöjärven SM-karsintaan, joka on minulle kisana täysin uusi, mutta ilmeisen suosittu hakijamääristä ja ystävien kisakokemuksista päätellen. Ylöjärven kisalla pääsen avaamaan kesän karsinnat ja odotukset ovatkin sen mukaiset - sparrataan itseä vain kesän tutumpiin karsintoihin.
Varasijoille jäin seuraaviin karsintoihin:
Keuruu, Valkeinen: Varasija 6
Jyväskylä, Kuusikkolampi: Varasija 23
Muurame, Muuramenjoki: Varasija 31
Toisin sanoen opiskelupaikan tuomista matkustuseduista ei syntynyt odotettua hyötyä, kun Keski-Suomeen hakemani karsinnat jäivät kaikki isojen varasijojen taakse. Toisaalta tältä etäisyydeltä on hyvä osallistua kyseisiin karsintoihin lyhyelläkin varoitusajalla, joten en vielä heitä vapaa kaivoon tämän osalta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)