tiistai 10. toukokuuta 2016

Karjaanjoen SM-karsinta 7.8-5.2016

Menneenä viikonloppuna kalastettiin kaksipäiväiset SM-karsinnat Karjaanjoella Karkkilassa. Kisa käytiin lievässä tulvassa, joka tosin etelässä tarkoittaa aivan toista kuin mihin pohjoisen poika on tottunut.

Kisaa oli uudistettu siten, että jokainen kilpailija kalasti viikonlopun aikana 10/12 poolia. Jaksojen kestona oli 45 minuuttia, eikä edellisvuosista poiketen keskustan alueella kisailtu laisinkaan samalle viikonlopulle sattuneiden rallien vuoksi.

Onnistuin kisassa saamaan kaloja ensimmäiseltä kahdeksalta jaksolta, joista ensimmäisen jakson 7 kalaa lohkaisi jaksovoiton. Kokonaissuoritus riitti kisassa pronssiin:

1. Jaakkola Ville-Antti
2. Tolonen Aleksi
3. Heikkinen Janne

Viikonloppu oli muutenkin onnistunut seurallemme, kun Ville-Antti kalasti itselleen 2000 pistettä Karkkilasta ja Vesa Keuruun Valkeiselta 4. sijalla 1700 pistettä. Omat reiltu 3300 pistettä eivät vielä riitä finaalipaikkaan, joten toinen onnistuminen tarvitaan vielä jäljellä olevista karsinnoista. Seuraavat kisat osaltani käydään kotikentällä Oulussa.


Kuva: Ville Jalasvaara

tiistai 3. toukokuuta 2016

Arvostelussa: Maxia Aqua 10’6 #7


AFTM-luokka: #7

Pituus:
10’6

Kuvaus:
Maxia Aqua 10’6 #7

Arvostelu:
Ostin kyseisen vavan kaudelle 2016 suoraan espanjalaisen Maxian verkkokaupasta. Toistaiseksi valmistajalla ei ole suomalaista maahantuojaa. Ostopäätöksen takana oli uteliaisuus kokeilla normaalia kymppijalkaista pidempää vapaa erityisesti järvi- ja lampikalastusta silmällä pitäen.
Alun perin kiinnostus Maxian vapoja kohtaan syttyi, kun huomasin MM-kisoissa useamman kilpaperhokalastajan hyödyntävän heidän vapojaan. Esimerkiksi kaksinkertaiset maailmanmestarit italialainen Valerio Santi Amantini (2011 & 2013) ja espanjalainen David Arcay (2012 & 2015) kuuluvat Maxian talliin.
Maxian tuotekuvailun perusteella Aqua-mallisto on korkealaatuinen vapa edulliseen hintaan. Aqua-malliston vavat on valmistettu AML (Advanced Multilayer) teknologiaa hyödyntäen. Vavat on viimeistelty naarmuuntumista estävällä lakalla.


Plussat:


- Vavan toiminta voimakas ja suorituskykyinen.
- Toimii myös raskaammilla upposiimoilla
- Miellyttävän tuntuinen kahva
- Mahdollistaa pitkät ala- ja rullausheitot
- Pituutensa vuoksi helppo siiman ohjailtavuus
- Helppokäyttöinen pitkien perukkeiden kanssa
- Ystävällinen asiakaspalvelu


Miinukset:


- Koukunpidin puuttuu
- Vapaputki hieman ahdas ja irrallinen kansi
- Pituuden vuoksi kömpelö heittää ahtaissa tiloissa
- Yksirenkainen kelankiinnike

Kokonaispisteet:
9/10.

Lisätietoja: http://www.maxiarods.com/en/rods-reels/ ... qua-series