torstai 17. toukokuuta 2018

Lampikalastusta Ylikiimingissä

Suuntasimme Heikin kanssa treenailemaan tiistai-iltana Ylikiimingin lammille, jossa oli samalla myös kauden avajaiset. Tarkoituksena oli sparrata lampikalastustekniikoita, sillä viikonloppuna olisi tiedossa lampikisojen avaus ensin Risulammella ja seuraavalla viikolla kotikisoissa Oulussa. Ilman kaloja emme kumpikaan jääneet ja talven aikana hankitut uudet varusteet niin heittosiimojen, perukkeiden (TroutHunter) kuin vapojen osalta vaikuttivat toimivan moitteettomasti.

SM-karsinta kultaa Keuruun Valkeiselta


1. Jakso

Veneparina Esa Pölkki. Minulle 5 kirjolohta ja Esalle 3. Jaksosijoitus 9/20.

2. Jakso

Veneparina Elmeri Saarinen. Minulle 3 kirjolohta ja Elmerille 2. Jaksosijoitus 2/20.

3. Jakso

Veneparina Ville "En souda tuikkien perässä" Strandman. Minulle 2 kirjolohta ja Villelle 3. Jaksosijoitus 6/20.

Hienoa, että Keuruun Valkeisen kisa löytyi jälleen kerran kilpailukalenterista. Kyseessä on mielettömän hieno järvi veneestä tapahtuvaan kilpaperhokalastukseen. Toivottavasti tästä saadaan nauttia säännöllisesti myös jatkossa.

Lopputulokset:

1. Janne Heikkinen
2. Jari Heikkinen
3. Esa Pölkki

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Moderni nymfikalastuskurssi 2018


Moderni nymfikalastuskurssi 2018

Kurssi järjestetään keskiviikkona 13.6.2018. klo: 18.00 - 21.00 Tyrnävällä. Kokoontuminen ABC Tupoksen parkkipaikalla klo: 17.30. Kurssi sisältää opastettua kalastusta läpi iltapäivän.

Kurssin tavoite:

Kurssilla tutustutaan koskeen virranluvun näkökulmasta, sekä perehdytään koskella toimiviin perhoihin, tekniikoihin ja välineisiin. Kurssilla käydään läpi erikoistekniikoita, kuten larvastusta, pintaperhokalastusta ja ranskalaistekniikkaa. Kyseiset tekniikat on tarkoitettu perhokalastusta enemmän harrastaneille

Oppaat:

Oppaina toimivat erittäin kokeneet oululaiset perhokalastajat, ensi syksynä Suomea Italian MM-kisoissa edustava Heikki Kurtti ja hallitsevan SM-kultajoukkueen jäsen Janne Heikkinen.

Varusteet:

Osallistujien toivotaan tuovan kurssille omat kahluu- ja kalastusvälineet, mutta niiden puuttuessa lainavälineetkin järjestyvät. Aurinko- tai silmälaseja ja lipallista päähinettä on suositeltavaa käyttää turvallisuuden takia.

Muuta:

Kurssilaisten taitotaso ja mielenkiinnon kohteet huomioidaan kurssin ohjelmassa, joten ilmoittautumisen yhteydessä voi esittää omia toiveita sisältöön tarpeen tullen.

Kurssille mahtuu 8 henkilöä ja kurssimaksu on 100 euroa. Kurssi maksetaan sähköpostiin lähetettävällä laskulla. Hinta sisältää kalastusluvan ja opastuksen. Kurssille osallistuvien tulee suorittaa itsenäisesti valtion kalastuksenhoitomaksu.

Kurssipaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, joten varaa nopeasti omasi!

Ilmoittautumiset:


https://goo.gl/forms/xP4SynbTLGbcq3Gi2


Lisätietoja:

Janne Heikkinen
040-5554263
janne@janneheikkinen.fi

Heikki Kurtti
040-7360156
kurttihe@gmail.com