keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Juhannus Hossassa

Viime viikon torstaina lähdin suoraan töistä bussilla Ouluun, josta jatkettiin Heikin, Vesan ja Matin kanssa henkilöautolla kohti Hossaa. Reilut kahdeksan tuntia matkustusta antoivat aikaa niin perukkeiden tekemiselle kuin rasioiden järjestämiselle. Tarkoituksena oli kalastaa järvillä, lammilla sekä joella.

Perille päästyämme pystytimme leirin Iikosken niskalle, jossa on loistavat puitteet telttamajoitukselle. Aloitimme Matin kanssa kalastuksen pikaisella kopaisulla perjantain puolella yöllä Iikoskessa, josta saimme lähinnä pieniä harjuksia, ahvenia, seipiä ja särkiä.




Kuva: Heikki Rytilä

Herättyämme jatkoimme kalastusta Iikoskessa, josta tuli edellä mainittujen lisäksi nyt myös muutamia mittaharjuksia sekä Vesan koukuttama simppu. Puolenpäivän aikoihin suuntasimme koko porukalla kalastamaan Alakoskea, josta Vesa oli tavoittanut aikaisempina vuosina useita mittataimenia. Sää oli läpi päivän hyvin vaihteleva paahtavasta auringon paisteesta aina voimakkaisiin sadekuuroihin. Kalastustapahtumat jäivät varsin mitättömäksi. Harjusta tuli tasaiseen tahtiin niin pintureilla, larvoilla kuin streamereilla mutta taimenet loistivat poissaolollaan.

Iltapäiväksi vaihdoimme jälleen maisemaa siten, että minä ja Vesa jäimme kalastamaan erittäin kirkasvetistä ja karua Keihäslampea. Samaan aikaan Matti ja Heikki menivät epäilemättä Hossanjoen kuuluisimmalle koskelle, Leveänkoskelle. Iltapäivä noudatti samaa kaavaa kuin aamupäivä kalastustapahtumien suhteen. Emme onnistuneet saamaan Vesan kanssa ensimmäistäkään kalaa (lukuunottamatta pieniä ahvenen poikasia) lammesta. Kokeilin eri upposiimoja sekä tekniikoita, mutta ei niin ei. Samaan aikaan lampea kalastivat myös pari virvelimiestä, eikä heilläkään näyttänyt tapahtumia olevan.

Yöllä jatkoimme kalastusta Matin kanssa Iikoskella. Aloitin larvastelun kosken niskalta, josta sain nopeasti pari mukavan kokoista harjusta. Etenin alavirtaa kohti ja hieman ennen joen ylittävää siltaa hakkasi kahden kiven välisestä kovasta virrasta mukavan kokoinen kala kiinni. Kala juoksutti alavirtaan kovaa koskea pitkin aina sillan alapuolelle asti, josta alkaa kosken mietovirtaisempi osuus. Kala suostui tulemaan haaviin vasta neljännellä yrittämällä, 42cm taimen. Samaan aikaan paikalle oli saapunut autollinen muita kalastajia, jotka seurasivat väsytystä sillalta käsin. Mahtoi olla huvittavan näköistä, kun #3 vavalla koitin temppuilla kovassa koskessa.



Lauantaina oli tarkoitus viettää päivä järvellä. Kohteeksi valikoitui Umpivalkeinen, jolle sai vuokrattua veneen 10€/12h. Valitettavasti oman veneen käyttö järvellä oli kiellettyä ja omalla veneellään päivän reissulle tullut Mikko ei päässyt mukaan kalastelemaan. Hieman kyllä ihmetytti ja tietysti harmitti kaverin puolesta, sillä tilaa järvellä kyllä olisi ollut.

Tapahtumat järvellä jäivät erittäin vähäisiksi. Matilla ja Heikillä oli muutama nyky, Vesa sai yhden reilusti alamittaisen taimenen veneeseen "pilkkimällä" ja minulla ei ollut vetoakaan. Samaan aikaan uistelija sai syvääjillä yhden n. 1kg taimenen.

Illan kalastelimme Lounatkoskella, jossa ei meidän lisäksi ollut muita kalastajia. Saaliina muutama alamittainen taimen ja runsaasti mittaharjuksia. Isoimmat harjukset saimme kovasta koskesta loppuliusta, mutta myös tasaisesti kosken yläosilta aivan miedosta virrasta. Ei taimen havaintoja.



Yöksi palasimme takaisin leiriin ja jatkoimme Matin kanssa kalastusta Iikoskessa, josta Matti sai heti alkuun sillan kupeesta vajaan sentin alamittaisen taimenen larvalla. Kalastimme läpi yön pitkin koskea aina loppuliukuun asti, josta minulla kävi kahteen otteeseen katkomassa perukkeen vieden tinselin mennessään. Epäilen haueksi, sillä erityisesti jälkimmäisellä kerralla käytin jo 0,33m peruketta.

Ennakko odotuksiin nähden erityisesti Hossan taimen kontaktit jäivät varsin vaatimattomiksi. Tosin olin odottanut myös seisovan veden kalastukselta enemmän, kun esitteissä lupaillaan runsaita siika ja kirjolohi kantoja. Tosin pitää muistaa, että reissu oli ensimmäinen itselleni Hossaan, joten paljon meni myös opetellessa. Poltteen matka jätti. Hossaan pitää päästä uudelleen.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Iltapisto Muuramenjoelle

Viime viikon torstaille varasin yöluvan( 20.00-06.00) Muuramenjoelle. Joki oli minulle melko uusi tuttavuus, sillä kokemukset rajoittuivat ainoastaan edelllisenä viikonloppuna käytyihin Junnu SM-kisojen seuraamiseen katsojana. Tiedossa oli kuitenkin lähinnä kirjolohen kalastusta, sillä lohta oli kuulemma normaaliin istutusmääriin nähden reilusti juuri käytyjen kisojen takia.



Muuramenjoen keskiosaa Junnu SM-kisoista 2011.

Kalastusluvat on rajattu kiireiseen kesäaikaan neljään kalastajaan. Muutama muu onkija paikalla olikin kalastamassa jo ennakkoon hyviksi todettuja paikkoja, joten tyydyin tutustumaan joen vähemmällä kalastuspaineella olleisiin paikkoihin. Kalastuksen aloitin kuitenkin käsittääkseni joen saalisvarmimmalta paikalta, eli palokunnan suvannosta. Tapahtumia ei kuitenkaan reilun puolen tunnin kopaisun tuloksena tullut ja suuntasin joen yläosille.



Kuva otettu Muuramejoen rauhoitusalueen loppupäästä kohti ylävirtaa.

Jatkoin kalastusta hieman rauhoitusalueen yläpuolelta sillan alta. Tapahtumia ei kuitenkaan tullut, vaikka koitin erilaisia liitsejä ja pikkuperhoja. Yläosilla ei muita kalastajia ollut, joten jatkoin nousua aina maantiesillalle asti, josta lähdin haravoimaan mietovirtaista jokipätkää larva-nymfi setillä.

Tapahtumia ei kauaa tarvinnut odottaa, kun alun varovaiset otit yltyivät hurjiksi syöksyiksi alavirtaan. Keskeltä erittäin syvä ja rannoilta pusikkoinen mietovirtainen pooli oli haasteellinen kahlattava, joten lohen perässä ei ollut mahdollisuuksia lähteä juurikaan menemään. Pienoisella tuurilla haavi sähläilyjen jälkeen sain ensimmäisen kirjolohen ylös asti pitkällisen väsytyksen jälkeen larvalla. Luvalle päätin ottaa vastinetta ja kala mukaan asianmukaisesti.



Jatkoin kalastusta haravoiden syvältä kohti alavirtaa. Tuloksena yksi karkuutus ja kaksi reilun kokoista killeä larvoilla, jotka molemmat laskin takaisin. Kiireessä pakatessa olin unohtanut kelalaukun kotiin, jossa yleensä säilytän indikaattoreitani. Ne olisivat totisesti tullut nyt tarpeeseen, kun otit olivat erittäin hentoja. Ero pohjaan jäämisellä ja kalan otilla oli erittäin pieni ja uskoisin, että menetin muutaman kalan juuri tämän takia.

Autottomana oli minun turvauduttava Jyväskylän paikallisliikenteen bussiaikatauluihin, joten kalastus piti päättää hieman "kesken" ja kotiin lähdettävä jo 00.35. Kokemuksia kirjolohen jokikalastuksesta minulla on varsin vähän, kun Oulun seudulla siihen ei ole juurikaan houkuttavia mahdollisuuksia. Harmi sinänsä, sillä ilta osoitti kuinka kirkasvetisessä joessa kirjolohen kalastus voi olla parhaimmillaan todella hauskaa mutta samalla haastavaa.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Nuorten SM-kisat Kuusikkolampi / Muuramejoki 2. päivä

Muutama kuva toiselta päivältä Junnu SM-kisoista Muuramejoelta.



























lauantai 11. kesäkuuta 2011

Nuorten SM-kisat Kuusikkolampi / Muuramejoki 1. päivä

Muutama kuva ensimmäiseltä päivältä Junnu SM-kisoista Kuusikkolammelta.










Pyhäjoen SM-karsinta

Muutama kuva Pyhäjoen SM-karsinnoista.







keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Lampikalastusta

Viime viikonloppu tuli vietettyä tiiviisti lampikalastuksen parissa Oulun seudulla. Pääasiassa pyrin harjoittelemaan erilaisia tekniikoita vasta istutetun kirjolohen kalastukseen. Perinteisen liitsi-booby-blobi kalastuksen lisäksi onnistuin saamaan useita kirjolohia pienillä nymfeillä ja buzzereilla. Yllättäen myös pinturit toimivat kohtuullisesti jo nyt.












Kisakausi jatkuu itselläni tulevana viikonloppuna Pyhäjoen Oulaistenkosken karsinnalla, johon pääsin ensimmäiseltä varasijalta mukaan. Kävimme treenailemassa paikan päällä edellisenä sunnuntaina, joten taktiikoiden hiomiseen kisaa varten jäi mukavasti aikaa.