tiistai 27. marraskuuta 2012
Flashback-larvojen sidontaa
Tunnisteet:
Joki,
Perhoja,
Perhokalastus,
Perhonsidonta,
Perhorasia,
Taimen
maanantai 26. marraskuuta 2012
lauantai 24. marraskuuta 2012
Meritaimenperhojen sidontaa
Tunnisteet:
Havsöring,
merikalastus,
Meritaimen,
Perhoja,
Perhonsidonta,
Seatrout,
Taimen
perjantai 23. marraskuuta 2012
maanantai 19. marraskuuta 2012
Rubber Leg Grey Fred
Tunnisteet:
Grey Fred,
Havsöring,
Meritaimen,
Perhokalastus,
Perhonsidonta,
Seatrout
lauantai 17. marraskuuta 2012
maanantai 20. elokuuta 2012
Hiljaista Kitkajoella
Kävimme Heikin ja Jannen kanssa viime viikonloppuna heittämässä Kitkajoella. Reissun ainoaksi kalastuksellisesti merkittäväksi hetkeksi jäi Jannen täräys siiman päässä ensimmäisenä kalastusyönä. Paikalliset kalastajat olivat tällä kertaa poikkeuksellisen ystävällisiä ja puheliaita, joten arvokasta oppia niin perhojen kuin itse poolien kalastamisesta kertyi. Unelma nousutaimenen jallittamisesta sen kuin vahvistui.
torstai 26. heinäkuuta 2012
torstai 5. heinäkuuta 2012
tiistai 3. heinäkuuta 2012
Kutujoella lohiloordien jalanjäljillä
Eilen kävimme iltaongella Vesan kanssa Kutujoella, jossa olin vieraillut viimeksi pari vuotta takaperin. Syyttä suotta paitsioon jäänyt mukavan metsäinen joki virtasi totuttuun tapaan kohtuullisella veden korkeudella, eikä muita kalastajia näkynyt illan aikana. Saimme muutamia pieniä taimen kontakteja, tosin yksikään ei tullut ylös asti. Illan kohokohdaksi jäikin Vesan koukuttama 41cm pupia nauttinut kirjolohi.
maanantai 2. heinäkuuta 2012
Iltapisto lohilammelle
Tämä viikonloppu meni Yyterissä ystävien kanssa mökkeilemässä, joten ongelle ei ollut asiaa. Kuluneen viikon kalastusreissut rajoittuivatkin vain lyhyisiin iltapistoihin paikalliselle kirjolohilammelle.
Tapahtumia arki-iltaisin sain lähinnä pieniin kuulapäänymfeihin ja Diawl Bach-muunnoksiin. Suurinosa kontakteista tuli aivan pintakalvon alapuolelta hidastempoiseen uittoon pintasiimoilla. Kalastusta värittivät harmittavan monet karkuutukset ja tärpin missaukset. Tuoreesta istutuserästä huolimatta kalat olivat varsin nihkeällä syönnillä - lukuunottamatta Vesan komeaa "nymfilohta", joka jahtasi raivoisasti vähintäänkin erikoista #8 punottua kumijalkanymfiä. (kuvassa)

torstai 14. kesäkuuta 2012
Vapateline rantakisoihin
Internetissä surfatessa törmää kaikenlaisiin uusiin virityksiin. Ranskalaisilla ja belgialaisilla kilpaperhokalastajilla näyttää ainakin kuvista päätellen olevan käytössä usein rantakalastuskisoissa kannettavat vapatelineet, jotka helpottavat vapojen pitämistä ojennuksessa ja erillään toisistaan.
Vastaavaan kehitelmään törmäsin myös Perhonjoen kilpailussa, jossa Ville Vainio käytti kuvissa olevaa telinettä. Myönnettäköön, että heti kisoista kotiuduttani pyysin ystävääni valmistamaan samanlaisen myös itselleni. Toivottavasti ehtii vielä tälle kaudelle käyttöön asti. Useamman vavan kantaminen voi nimittäin toisinaan olla melko tuskaisaa.

Pietun Pupa muunnos
Pietun Pupa muunnos
Koukku: Knapek G # 10
Painotus: Tungstenlevy
Perä: Oranssia keinokuitua dubattuna lyhyelle matkalle
Kierre: Chartreuse Ultra Wire
Runko: Harelinen jänisdubbing, Caddis Green (runko harjataan kiertämisen jälkeen)
Eturuumis: Tummaa jäniksen naamakarvaa dubattuna
Pää: Kultakuula
Alkuperäisen reseptin löydät linkistä: http://www.perhokalastajat.net/keskustelu/viewtopic.php?f=3&t=25868&hilit=pietun+pupa
Siian lampikalastusta
Nyt alkaa olla käsillä vuoden paras aika kalastaa järvisiikaa perholla. Näistä päivistä juhannuksen tienoille on ainakin Oulun korkeudella riittänyt tapahtumia. Niin myös viime reissuilla, sillä ilman siikaa ei ole lampikeikkoja tarvinnut heittää. Kotilammesta saadut siikani ovat olleet tänä kesänä pääasiassa 35cm-55cm.
Mukana lampikalassa on tänä kesänä kulkenut myös seuran tuore junnujäsen Juho, 17-v. (kuvassa) Toivon mukaan poika nähdään myös syksyllä Junnu SM-kisoissa, jotka järjestetään Oulussa.

tiistai 5. kesäkuuta 2012
Alkukesän lampikalastusta
Toukokuu meni pitkälti yliopiston pääsykokeisiin valmistautuessa, joten pidemmille kalastusreissuille ei riittänyt aikaa. Olen kuitenkin pyrkinyt pitämään kalastuskuntoa yllä useilla reissuilla Oulun seudun istutuslammille. Reissujen laatu saaliin osalta on vaihdellut aikaisempia vuosia enemmän, totaalisista blänkkireissuista päätä huimaavaan mättöön. Jokaisella reissulla kalakontakteja on kuitenkin onneksi tullut.
Innokkaimmat kirjolohet on näillä leveyspiireillä jo onnistuttu tälle kesälle kertaalleen koukuttamaan, joten perhojen osalta viime viikko meni jo enemmän nymfi ja buzzer puolella. Kirjolohen nymfikalastaminen onkin ollut viime kesien lempipuuhia lampireissuilla. Tosin myönnettäköön, että toissapäivänä onnistuin vielä muutaman killen saamaan rubber legs-liitseillä ja boobyilla. Nymfikalastuksen sivutuotteena olen onnistunut myös saamaan muutaman siian (kuvassa 55cm) tälle vuodelle lammilta.

lauantai 21. huhtikuuta 2012
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
Pinkki murkku
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Diawl Bach muunnos
torstai 12. huhtikuuta 2012
Iron Lotus muunnos
Koukku: #12-20 Knapek Lake (alunperin Tiemco 3769)
Kuula: Kultainen tungsten
Sidontalanka: Oliivi 70 tai 140 UTC
Pyrstö: Microfibets harmaa (alunperin medium pardo Cog de Leon)
Runko: Sidontalanka
Kierre: Valkoinen UNI 6/0 sidontalanka
Thorax: Peacock dupping
Selkäkilpi: Musta lateksi (alunperin musta UTC flashback tinsel)
Perho päätellään kuulan taakse punaisella UTC sidontalangalla ja runko sekä kierre peitetään pikaliimalla.
Travis March Brown Nymph
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Kauden avaus meritaimenen kalastuksen merkeissä
Kausi 2012 starttasi osaltani meritaimenen perhokalastamisella. Jo viime syksynä sovimme kaveriporukan kanssa viikon mittaisesta lomasta, jolloin purkaisimme talven aikana syntyneitä kalastuspaineita ja tavoittelisimme meritaimenia perinteisten sumarireissujen sijaan. Kotimainen sumariajan kalastaminen kun ei ole osoittautunut viimeisen puolenvuosikymmenen aikana muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kovinkaan kaksiseksi.
Enemmissä määrin on alkanut tuntua siltä, että koko sumariajan hehkuttaminen on lajimme yliarvostetuimpia kalastuskausia. Onnistuneen sumarireissun ajoittaminen on poikkeuksellisen haastavaa vuorotyöläiselle, sillä paikasta riippuen varsinaiset kuoriutumiset kestävät parhaimmillaan muutamasta tunnista muutamaan viikkoon.
Näin jälkeenpäin tarkasteltuna rajallisten resurssien ja ajankäytön kannalta valitsemamme vaihtoehto, eli kevätkalastuksen keskittäminen merelle tiiviin viikon mittaiseksi rupeamaksi perinteisen jokikalastuksen sijaan osoittautui mieluisammaksi ja ennen kaikkea tapahtumarikkaammaksi kokemukseksi.
Viikon aikana onnistuimme kuuden hengen porukalla tavoittamaan toistakymmentä meritaimenta, joista 3 oli mitan ylittävää (68cm - 53cm). Mielestäni tulosta voi pitää onnistuneena, sillä kokemus meritaimenen rannikkokalastuksesta on vielä hyvin puutteellinen. Ainakin allekirjoittaneella.
Pyrimme myös jatkuvasti kartoittamaan uusia paikkoja, joista meritaimenta pystyisi tavoittamaan. Osaltaan tämä aiheutti sen, että autossa istumista ja kävelemistä riitti päivässä miltein enemmän kuin itse perhon uittoa. Lienee selvää, että tämä näkyy myös tapahtumien määrässä.
Merkillepantavaa on, että kelit vaihtelivat huomattavasti viikon aikana takatalvesta upeaan aurinkoiseen kevätkalastukeen. Tuulta oli aina 12m/s lähes tyveneen. Veden lämpötilat vaihtelivat 4-6 asteeseen riippuen kulloinkin kalastettavasta rannasta. Optimaalisesta vedenlämpötilasta voinee olla montaa mieltä, mutta uskoisin, että muutamama lämpöaste enemmän olisi varmasti ollut omiaan herättämään rannikoiden ravintoa runsaammin.
Kuva: Janne Käyrä

tiistai 21. helmikuuta 2012
Kevätkarsinnat hakuun
Kevätkarsintoihin 2012 lähdin hakemaan täyden 6 kohteen lapun voimin:
Keuruu, Valkeisjärvi
Karsinnan varhaisen ajankohdan lisäksi päätökseen hakea kyseiseen kisaan vaikutti pitkälti Pietun pyytteettömät kehut upeasta kohteesta ja hyvistä järjestelyistä. Mahdollisuudet kirjolohen järvikalastukseen veneestä ovat Oulun seudulla varsin rajalliset, joten odotusarvo kyseisen kisan osalta ei ole juuri treenamista suurempi. Ilmeisesti myös siikaa kohteesta löytyy, joten kisa vaikuttaa siltäkin osin mielenkiintoiselta.
Jyväskylä, Kuusikkolampi
Kuusikkolampi osoittautui minulle hankalaksi paikaksi kalastaa viime kesänä. Usean reissun aikana se ei jostain syystä juurikaan auennut minulle. Kaikesta huolimatta hieno erämainen lampi, jonne varmasti hakijoita riittää.
Lestijärvi, Valkeisjärvi
Ehdottomasti viime kesän mielenkiintoisin karsintakohteeni, jossa aamupäivän väärät aloituspaikat maksoivat menestyksen mahdollisuudet. Iso järvi loi haastavat olosuhteet, jossa kuitenkin kalaa riitti, kun kisaistutus oli yhdistettynä avajaisistutukseen n. 1000kg. Oman mausteensa kisaan toi huhuttu mahdollisuus siikaan, joka jäi ennakkoarvailuja pienempään rooliin kisassa.
Karttaa Valkeisjärvestä.
Kaustinen, Perhojoki
Viime vuonna kisa peruuntui osaltani, joten yritetään tänä vuonna uudelleen.
Oulainen, Pyhäjoki
Viime kesän täydellinen epäonnistuminen ja Otamon Peken parina saatu kyykytys eivät ole unohtuneet. Kisaan on pakko hakea ja saada Oulaistenkoskelta edes yksi kisakala..
Utajärvi, Valkeinen
Viime kesänä jouduin peruuttamaan kisan osaltani, kun työtehtävät pitivät miehen Jyväskylässä. Tosin harmitusta lievensi kisapäivän saldo: 2 siikaa koko päivänä parillekymmenelle onkijalle. Valkeisella olen 3 karsintaa käynyt, enkä koskaan ole onnistunut yhtä siikaa enempää saamaan kisapäivään, joten odotusarvona on lähinnä mukava päivä kavereiden kanssa..

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)