perjantai 27. elokuuta 2010

Syyskarsinta hakemuksien täyttelemistä

Kauden 2009-2010 SM-finaalit kilpailtiin 21-22.8.2010 Merikarvianjoella ja Kangasjärvellä. Sillä aikaa kun tosi kalamiehet olivat kilpailemassa kirkkaimmista mitaleista paikan päällä tuli meidän amatöörien keskittyä lähinnä tulevan kauden syyskarsinta hakemusten täyttelyyn ja kisojen seuraamiseen internetin välityksellä. Mielenkiinnolla odottelen Ylen Erätulilla -ohjelmaa, jossa esitellään SM-finaaleja kameran takaa. Käsittääkseni jakso tulee ulos 23.9.2010.

Hain seuraaviin syyskarsintoihin kaudeksi 2010-2011:

25.9. Oulu, Mustalampi
2.10. Leivonmäki, Havulampi
16.10. Viitasaari, Korpilohi

Paikkoina Havulampi ja Korpilohi ovat itselleni tuntemattomat, joten puhtaasti opintoreissuja tiedossa - mikäli arpaonni tällä kertaa suosisi. Mustalammelle ei vaihteeksi näyttäisi ruuhkaa olevan kilpailijoiden osalta ja kisa käydäänkin ilman erillistä kisaistutusta, eli kevään istukkaiden varassa joudutaan painimaan. Onko tämä sitten hyvä vai huono asia sen voi jokainen itse päättää, mutta varmaa on, että syksyn karsinnat Oulussa tulevat olemaan melko erilaiset kuin keväällä.



Kuluneella kaudella olen saanut valtavasti uusia ideoita perhojen ja tekniikoiden suhteen. Pimenevät syysillat onkin tullut vietettyä melko ahkerasti perhopenkin äärellä ja rasiat ovat täyttyneet täyttyneet ihan kohtuullisesti. Usko hommaan ja erityisesti perhoihin on ollut kovilla toisinaan. Erityisesti on jäänyt mieleen kuluneen kauden Utajärven karsinnoissa käyty keskustelu, jossa totesin:

'Oon kohta uittanut kaikki rasiat läpi, eikä missään mitään tapahtumaa koko päivänä.'

Onneksi sain kanssakilpailijalta, joka jääköön nimeämättä, kultaisen neuvon.

'Janne, älä uita niitä rasioita vaan niitä perhoja.'

Summa summarum. Ensi kauteen lähdetään siis jo huomattavasti viisaampana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti