Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kilpaperhokalastus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kilpaperhokalastus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. elokuuta 2024

Liitsien sidonnasta

Vuodet järvillä ja erilaisilla istutuslammilla ovat opettaneet, että järviliitsien sidontaa voi tehdä yhtä monella tapaa kuin on tekijöitä. Mieltymykset vaikuttaisivat vaihtelevan hyvinkin paksuista woolly buggerin kaltaisista perhoista aina hentoihin, vain 6-8 siikasen miniliitseihin. Kun kalakaveri kertoo saaneensa kalan ”perusliitsillä”, niin se voi tarkoittaa itse kullekin hyvinkin erilaisia asioita riippuen omista mieltymyksistä. 

Osan haasteesta puhetapaan luo se, että suomenkielisessä perhokirjallisuudessa tai muuten lajin keskuudessa ei tehdä aivan samalla tavalla eroa pienten vesien ja suurten vesien kohdekalastukseen kuin englanninkielessä. Ainakin itselleni lampi- ja järviperhot (vrt. small water vs. stillwater/lake fishing) ovat usein hyvinkin erilaisia, vaikka käytettävät perhomallit ovat samankaltaisia. Erot selittyvät pääasiassa kuulan koolla, perhon profiililla ja materiaalien runsaudella tai niukkuudella. 

Myös liitsien sidontatekniikat vaihtelevat yllättävän paljon, vaikka kyseessä kuvittelisi olevan varsin yksinkertainen ja vain muutamista osista tehty sidos. Tässä esittelen muutamia konsteja, jotka toivottavasti helpottavat muitakin. 

1. Pienen koukun ja kuulan asentamisessa voi käyttää halutessaan magneettikärkisiä apuvälineitä. Olen säilönyt kuulat lääkeannostimeen, josta sormin niiden nostaminen on merkittävästi vaikeampaa lokerojen ahtauden vuoksi. Nämä ovat erityisen käteviä esimerkiksi nymfien sidonnassa, kun kuulakoot ovat alle 2,5mm ja koukkukoko menee alle #16. 



2. Valmistajasta riippuen marabout saattavat olla käyttövalmiita tai käsittelyä kaipaavia. Tässä tapauksessa pussiin on eksynyt kappale, joka on siikasten pituudeltaan erinomaista liitsimateriaalia, mutta syystä tai toisesta "klimppiintynyt". Tällöin suosittelen, että siikaset harjataan auki. Apuvälineeksi käy esimerkiksi hammasharja, josta harja osa on leikattu lyhyeksi. 




3. Keskimääräisessä kirjolohen lampikalastusliitsissä käytän usein varsin pitkää pyrstöä, mutta maltillisen kokoista kuulaa. Tällä pyrin saavuttamaan perhoon houkuttelevan jigaavan uinnin, mutta estämään liian nopean uppoamisnopeuden. Pyrstössä voi käyttää 2-4kpl flashabou-kuituja, mutta tässä tapauksessa jätän ne pois, koska itse runkomateriaali on kiiltävää. 


4. Itse runkomateriaalin, eli tässä tapauksessa pinkin fritz-nauhan, pyrin kiinnittämään kiinni ytimestään, joka on nypitty esiin. Muutoinkin pyrin välttämään, että runkomateriaali painuisi toisensa kanssa päällekkäin, jotta lopputuloksesta tulee elävä ja mielellään orastavasti läpikuultava. Materiaalin määrän voimakas lisääminen tai muuten tarpeeton paksuntaminen heikentää uppoamisominaisuuksia ja tappaa perhosta kaivatun eloisuuden.


5. Joissain liitsimalleissa käytetyn sidontalangan väri saattaa vaikuttaa perhon alusväriin, jos siitä tehdään niukka tai läpikuultava. Henkilökohtaisesti pyrin suosimaan valkoista, jos pitää tehdä kompromissi. Mustissa liitseissä luonnollisesti taas mustaa sidontalankaa.


6. Perhon päätössolmun tekemiseen auttaa, kun käyttää muoviletkusta leikattua putkiloa apuvälineenä. Putkilo pakottaa siikaset taaksepäin lopetussolmun tekemisen ajaksi. Muussa tapauksessa fritzin kuidut jäävät helpommin sojottamaan eri suuntiin ja tunkeutumaan sidontalangan alle. Saalismääriin se tuskin vaikuttaa, mutta sitojalle tuottaa mielihyvää, kun perho on huolellisesti viimeistelty.




7. Perhot ovat valmiita odottelemaan syyskarsintojen alkamista. Yleensä käytän kolmen perhon litkassa tätä kyseistä mallia ylimmäisenä ärsykeperhona.








torstai 17. toukokuuta 2018

SM-karsinta kultaa Keuruun Valkeiselta


1. Jakso

Veneparina Esa Pölkki. Minulle 5 kirjolohta ja Esalle 3. Jaksosijoitus 9/20.

2. Jakso

Veneparina Elmeri Saarinen. Minulle 3 kirjolohta ja Elmerille 2. Jaksosijoitus 2/20.

3. Jakso

Veneparina Ville "En souda tuikkien perässä" Strandman. Minulle 2 kirjolohta ja Villelle 3. Jaksosijoitus 6/20.

Hienoa, että Keuruun Valkeisen kisa löytyi jälleen kerran kilpailukalenterista. Kyseessä on mielettömän hieno järvi veneestä tapahtuvaan kilpaperhokalastukseen. Toivottavasti tästä saadaan nauttia säännöllisesti myös jatkossa.

Lopputulokset:

1. Janne Heikkinen
2. Jari Heikkinen
3. Esa Pölkki

tiistai 30. tammikuuta 2018

Taimenperhojen sidontaa

Tälle talvea olen sitonut reilut 450 perhoa, joista lähes kaikki ovat pikkuperhoja niin harjukselle kuin taimenelle. Tässä muutama viimeaikainen sidos, jotka löytyvä aina rasiasta kun suuntaan taimenen koskikalastukseen. 





sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Iijoen SM-karsinta 2017

Kipinänkosken SM-karsinnassa koskimäkärää riitti niin paljon, että paikoin hengittäminen koskessa oli haastavaa. Tässä kuvassa tuon seipiä mittaukseen iltapäivän jaksolla. Sijoitus 9/20. Kuva: Sakari Kulojärvi

torstai 11. toukokuuta 2017

Arvostelu: JMC Yoto 30 puoliautomaattikela

Kuvaus: JMC Yoto 30 puoliautomaattikela

Paino: 135 grammaa

Materiaali: Alumiini/komposiitti

Kapasiteetti: WF3 + 20m 20lbs pohjasiimaa

Suositushinta: 199€

Lisäpuola: 99€

Väri: Musta

Arvostelu:

Nopeissa virtavesissä viihtyvänä kalastajana olin pitkään harkinnut hankkivani ns. puoliautomaattikelan helpottamaan kalastusta. Keski-Euroopassa tämän kaltaiset kelat ovat varsin suosittuja esim. nymfikalastajien keskuudessa, kun heittopituudet vaihtelevat nopeasti virtaavissa pocket-kohteissa. Kilpakalastajana arvostan myös ajan säästämistä siiman sisäanottamisessa hektisissä tilanteissa. Yhdellä kahvan painalluksella laajakehäinen kela syöttää kerralla sisään siimaa noin metrin verran.

JMC:n Yoto-kelasta löytyy sekä kokoluokat 30 (#2-4) että 50 (#4-6). Näistä itse päädyin hankkimaan kokoluokan 30, koska kotimaassa nymfikalastus koskikohteissa tapahtuu pääasiassa sen kokoluokan sallimilla vavoilla. Kelan käyttäminen onnistuu niin vasemmalla kuin oikealla kädellä. Jarrua pystyy säätämään kelan vasemman puoleisesta nupista.

Yoto-kelan puolan vaihtaminen onnistuu myös helposti ruuvimeisselillä. Vaihtopuolaa tosin tuotteen mukana ei tule, vaan se täytyy erikseen hankkia, mikäli haluaa valinnanvaraa siimavalikoimaan. Kelan puhdistaminen käy myös yhtä vaivattomasti. Huomionarvoista on, että kelan koneisto on jatkuvasti näkyvillä eikä sitä ole suljettu. Näin ollen käyttäjän on syytä olla jokivarressa tarkkaavainen, mihin tuotteen jättää kun se ei ole käytössä. Tuotteen mukana tuleekin neopreenista valmistettu suojapussi.

Plussat:

- Äärimmäisen kevyt
- Nopeuttaa siiman sisäänottoa
- Muotoilu, laadukkaat yksityiskohdat
- Jarrun säätömahdollisuudet

Miinukset:

- Saatavuus kotimaassa
- Hintava varapuola
- Herkästi likaantuva

Kokonaispisteet: 9/10.

Lisätietoja: www.mouchesdecharette.com/

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Arvostelu: JMC Competition 10’ #7

AFTM-luokka: #7

Pituus: 10’

Kuvaus:
JMC Competition 10’ #7

Arvostelu:

JMC Competition 10’ #7 vavan valmistuksessa tavoitteet asetettiin korkealle, sillä sen haluttiin vastaavan niihin odotuksiin, joita vaativa perhokalastaja edellyttää yhtä aikaa niin pitkäheittoiselta kuin kevyeltä vavalta. Omien kokemusteni perusteella tavoitteessa on onnistuttu loistavasti. Samaan lopputulokseen on tullut merkittävä osa ranskalaisista kilpaperhokalastajista, jotka suosivat myös JMC:n vapoja.

Vapa toimii erinomaisesti niin lyhyillä heitoilla tarkkuutta vaativassa pintaperhokalastuksessa kuin raskailla streamereilla voimakkaassa tuulessa. Parhaimmillaan vapa on kuitenkin tilanteissa, joissa halutaan kalastaa pitkillä heitoilla ja useammalla perholla.

Vapa toimii vaivattomasti niin saman luokkaisella kuin kokoa isommalla heittosiimalla. Alaheitossa suosin vavan kanssa pitkällä ja loivasti kartioituvalla päällä varustettua heittosiimaa, kun taas yliolanheitoilla esimerkiksi joella streamereiden kanssa voimakkaammin ja lyhyemmin kartioituvaa heittosiimaa.

Olen vuosien varrella kalastanut kokoluokassa 10’ #7 niin Visionin, Airflon, MSX:n jne. vavoilla, jotka kaikki ovat hintansa puolesta pärjänneet kilpailussa ykkösvavastani järvi-, lampi- ja jokikalastukseen. JMC:n myötä sain kuitenkin huomata näissä paljon yksittäisiä puutteita, joita hieman kalliimmasta - mutta huomattavasti viimeistellymmästä - vavasta ei löydä etsimälläkään.

Voin suositella vapaa erityisesti vaativalle, monipuolisuutta arvostavalle ja jo hieman kokeneemmalle perhokalastajalle, joka haluaa vavaltaan tavallista market-laatua parempaa toimintaa, mutta ei halua hankkia vapaa markkinoiden kalleimmasta hintaluokasta.

Vavan pituus on 305cm. Väritykseltään vapa on heijastamaton mattapintainen oliivi. Hintaan sisältyy laadukas vihreä vapaputki, jossa kantoremmi. Ovh. 399,00€

Plussat:


- Kevyt vapa, josta ei voimaa puutu
- Pehmeä kärkiosa mahdollistaa tarkat heitot lyhyellä ja keskipitkällä matkalla
- Vavassa on riittävästi voimaa myös isokokoisten perhojen tai useiden perhojen heittämiseen tuulisissa olosuhteissa
- Monipuolinen vapa, joka toimii erilaisissa kalastustilanteissa
- Heittäminen miellyttävää niin luokkaisella kuin kokoa suuremmalla siimalla
- Toimii erinomaisesti myös pienten kalojen kanssa, ei karkuuta
- Laadukas ja tukeva kelankiinnike
- Miellyttävä kädensija ja pieni jatkokahva (fighting butt)
- 4-osainen vapa mahtuu pieneen tilaan
- Kokonaisuudessaan hyvin viimeistelty vapa, joka erottautuu edukseen hintaluokassaan

Miinukset

- Saatavuus kotimaassa
- 10,6’ vavalla siiman ohjailtavuus ja pitkät perukkeet toimisivat paremmin
- Ei kohdistuspisteitä

Kokonaispisteet:
10/10.

Lisätietoja: www.mouchesdecharette.com/

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Arvostelu: JMC Competition 10’6 #4

AFTM-luokka: #4

Pituus: 10’6

Kuvaus: JMC Competition 10’6 #4

Arvostelu: JMC Competition 10’6 #4 on valmistajan mukaan kehitetty vastaamaan moderneja kilpaperhokalastajan tarpeita, joka mahdollistaa monipuolisesti erilaisten tekniikoiden hyödyntämisen. Ei siis ole sattumaa, että merkittävä osa mm. ranskalaisista kilpaperhokalastajista luottaa juuri JMC:n vapoihin.

Kevyt 4-osainen vapa menee pieneen tilaan ja on siten erinomainen valinta myös patikoinnin oheen varattavaksi mukaan. Vavan keveys mahdollistaa esimerkiksi pitkään jatkuvan nymfaamisen ilman, että käsi väsyy. JMC Competition 10’6 #4 mahdollistaa kokoisekseen myös yllättävän pitkät heitot.

Vapa vastaa vaativan kalastajan tarpeisiin niin pintaperhokalastuksen kuin nymfaamisen osalta. Itse kilpaperhokalastajana arvostan vavan tasapainoista kokonaisuutta, josta ei puutu nopeutta, tarkkuutta ja voimaa. JMC Competition vastaa erityisesti sellaisen kalastajan tarpeisiin, joka arvostaa heittojen maksimaalisen tehokasta presentaatiota.

Vavan pituus on 320cm. Väritykseltään vapa on heijastamaton mattapintainen o liivi. Ovh. 399,00€

Plussat:

- Vapa on tarkkaheittoinen ja mahdollistaa hyvän presentaation

- Toimii kalan kanssa erinomaisesti, ei karkuuta

- Tyvessä riittävästi voimaa isompien kalojen kanssa toimimiseen

- Mahdollistaa koonsa puolesta pitkillä perukkeilla nymfaamisen

- Pituutensa vuoksi vaivaton siiman ohjailtavuus kaukanakin

- Kaksirenkainen kelankiinnike

- 4-osainen, joten menee pieneen tilaan

- JMC:n ystävällinen asiakaspalvelu

- Laadukas vapaputki

Miinukset:

- Paksuhko kahva

- Saatavuus kotimaassa

Kokonaispisteet 9,5/10.

Lisätietoja: www.mouchesdecharette.com/

tiistai 10. toukokuuta 2016

Karjaanjoen SM-karsinta 7.8-5.2016

Menneenä viikonloppuna kalastettiin kaksipäiväiset SM-karsinnat Karjaanjoella Karkkilassa. Kisa käytiin lievässä tulvassa, joka tosin etelässä tarkoittaa aivan toista kuin mihin pohjoisen poika on tottunut.

Kisaa oli uudistettu siten, että jokainen kilpailija kalasti viikonlopun aikana 10/12 poolia. Jaksojen kestona oli 45 minuuttia, eikä edellisvuosista poiketen keskustan alueella kisailtu laisinkaan samalle viikonlopulle sattuneiden rallien vuoksi.

Onnistuin kisassa saamaan kaloja ensimmäiseltä kahdeksalta jaksolta, joista ensimmäisen jakson 7 kalaa lohkaisi jaksovoiton. Kokonaissuoritus riitti kisassa pronssiin:

1. Jaakkola Ville-Antti
2. Tolonen Aleksi
3. Heikkinen Janne

Viikonloppu oli muutenkin onnistunut seurallemme, kun Ville-Antti kalasti itselleen 2000 pistettä Karkkilasta ja Vesa Keuruun Valkeiselta 4. sijalla 1700 pistettä. Omat reiltu 3300 pistettä eivät vielä riitä finaalipaikkaan, joten toinen onnistuminen tarvitaan vielä jäljellä olevista karsinnoista. Seuraavat kisat osaltani käydään kotikentällä Oulussa.


Kuva: Ville Jalasvaara

tiistai 3. toukokuuta 2016

Arvostelussa: Maxia Aqua 10’6 #7


AFTM-luokka: #7

Pituus:
10’6

Kuvaus:
Maxia Aqua 10’6 #7

Arvostelu:
Ostin kyseisen vavan kaudelle 2016 suoraan espanjalaisen Maxian verkkokaupasta. Toistaiseksi valmistajalla ei ole suomalaista maahantuojaa. Ostopäätöksen takana oli uteliaisuus kokeilla normaalia kymppijalkaista pidempää vapaa erityisesti järvi- ja lampikalastusta silmällä pitäen.
Alun perin kiinnostus Maxian vapoja kohtaan syttyi, kun huomasin MM-kisoissa useamman kilpaperhokalastajan hyödyntävän heidän vapojaan. Esimerkiksi kaksinkertaiset maailmanmestarit italialainen Valerio Santi Amantini (2011 & 2013) ja espanjalainen David Arcay (2012 & 2015) kuuluvat Maxian talliin.
Maxian tuotekuvailun perusteella Aqua-mallisto on korkealaatuinen vapa edulliseen hintaan. Aqua-malliston vavat on valmistettu AML (Advanced Multilayer) teknologiaa hyödyntäen. Vavat on viimeistelty naarmuuntumista estävällä lakalla.


Plussat:


- Vavan toiminta voimakas ja suorituskykyinen.
- Toimii myös raskaammilla upposiimoilla
- Miellyttävän tuntuinen kahva
- Mahdollistaa pitkät ala- ja rullausheitot
- Pituutensa vuoksi helppo siiman ohjailtavuus
- Helppokäyttöinen pitkien perukkeiden kanssa
- Ystävällinen asiakaspalvelu


Miinukset:


- Koukunpidin puuttuu
- Vapaputki hieman ahdas ja irrallinen kansi
- Pituuden vuoksi kömpelö heittää ahtaissa tiloissa
- Yksirenkainen kelankiinnike

Kokonaispisteet:
9/10.

Lisätietoja: http://www.maxiarods.com/en/rods-reels/ ... qua-series

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Kisailua Liekkilammella

Tuomas Lappalainen kalastaa Liekkilammen kutsukilpailussa.


Liekkilampi Open 2016 kilpailtiin joukkueittain huhtikuun 30. päivä Jyväskylässä.

Kärkikolmikko:

1. Mikko Räsänen ja Tuomas Lappalainen
2. Janne Heikkinen ja Eppu Kuusela
3. Pietari Sipponen ja Miska Haapsalo

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Välinehankintoja

Yleensä tapaan hankkia uudet varusteet (etenkin kahluutarvikkeiden kaltaiset pitkäkestoiset tuotteet) hyvin pitkälti kuumimman kesäsesongin ulkopuolella. Internetkauppojen tarjousten vertailu kun on tehty nykyaikana niin vaivattomaksi. Nyt kuitenkin kiivaan kisailukauden jäljiltä Visionin Hopperit sanoivat itsensä irti, eikä ollut muuta mahdollisuutta, kuin uusia samanlaiset tilalle. Lisäksi päivittelin heittosiimavarastoja lähinnä järvi- ja lampikalastusta silmällä pitäen. Toivon mukaan näitä pääsee testailemaan kesän aikana.


keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Perhonjoen SM-karsinta 2014

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Uusi nymfisiima

Uudistuneiden kilpailusääntöjen myötä olin pakotettu uusimaan myös nymfitekniikoissa hyödynnettäviä siimoja. Kotimainen Ikon Fly Fishing Products lanseerasi markkinoille oman nymfisiimansa tälle kaudelle, joka soveltuu myös kilpakalastajan tarpeisiin. Siima pääsee ensitestiin huomenna torstaina, kun veljeni pääsykokeiden jälkeen suuntaamme iltakalalle.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Uusia järvityökaluja

Hetken ehdin jo innostua, että pääsisin aloittamaan kisakauden viime lauantaina Keuruun Valkeisjärvellä. Olin kisaan varasijalla 9. ja kisaa edeltävinä iltoina "puuttui" vielä kaksi osallistujaa, kun minua edeltävillä varasijoilla olleita ei alkuun tavoitettu tai matkoja ei oltu vielä järjestelty. Olinkin lähtökuopissa vielä perjantai-iltana, mutta kisa saatiin kuin saatiinkin juuri ennen minua täyteen, joten olin ensimmäinen rannalle jäänyt ja tällä erää kauden aloitus siirtyi helatorstaina kilpailtavaan Ylöjärven Julkujärven kisaan. Harmi sinänsä, sillä Keuruun kisa osoittautui viime vuonna mukavaksi kisaksi, jossa on kirkas vesi, järvi sopivan suuri ja puitteet lounasta myöten kunnossa. Lisäksi tänä vuonna samassa paikassa kisaillaan myös SM-finaalien järviosuus. Tosin tämä nyt ei ole minun kohdallani ollut vielä millään muotoa ajankohtainen peruste hakea yhtään mihinkään karsintaan...

Kausi avataan siis Julkujärvellä, johon osallistuin viime syksynä ensimmäistä kertaa. Sijoitus 14/28 jättää parantamisen varaa kevään kisaan ja tällä kertaa mukaan lähtee ehyt haavi, josta lohet eivät pääse tippumaan läpi... Haavin lisäksi tuli satsattua tulevan kauden järvityökaluihin niin perhojen kuin vapojen muodossa.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

CDC-pintureita

Intouduin sitomaan pitkästä aikaa myös pintaperhoja. Penkistä kuoriutui Simon MM-kisojen aikana tutuksi tullut CDC-päikkäri, joka on kuulunut nuista ajoista asti rasiani kestosuosikkeihin. En ole erikoisen taitava pintaperhokalastaja, mutta tälle kaudelle tein "uudenvuoden lupauksen" harjoittaa tätä hienoa perhokalastustekniikkaa viime vuosia huomattavasti enemmän. Fanaattisena nymfikalastajana pintaperhot ovat siis jääneet aiheettomasti hieman taka-alalle ja tänä vuonna pyrin monipuolistamaan käytettäviä tekniikoita.


tiistai 8. huhtikuuta 2014

Tulevan kesän SM-karsinnat

Tulevana kesänä osallistun seuraaviin karsintoihin:

Julkujärvi, Ylöjärvi
Perhonjoki, Kaustinen


Lisäksi varasijat löytyy seuraavista karsinnoista:

Valkeisjärvi, Keuruu (varasija 9.)
Muuramenjoki, Muurame (varasija 5.)
Iijoki, Pudasjärvi (varasija 6.)


Lestijärven Valkeisjärven karsintapaikan jouduin valitettavasti perumaan.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kakkurinjärven syyskarsinnat 2013

Osallistuin ensimmäistä kertaa Vimpelin Kakkurinjärvellä järjestettävään syyskarsintaan, jossa sijoituin myös sijalle 14/24.


Kamoja kuntoon tauolla. Kuva: Aki Tikkanen


Taisteluparini Ville Vainio kalastaa ensimmäisellä jaksolla.

Julkujärven SM-syyskarsinnat 2013

Sijoituin minulle entuudestaan tuntemattomassa syyskarsinnoissa sijalle 14/24. Tänne tulee takuulla haettua ensi vuonna uudestaan!


Ensimmäisen jakson tunnelmaa hetkeä ennen tärppiä. Kuva: Juha Paukku