tiistai 19. lokakuuta 2010

Ei mitään uutta karsintarintamalta

Surullisen kuuluisan Mustalammen syyskarsinnan jälkeen pääsin osallistumaan vielä tälle vuodelle Viitasaarella järjestettyyn Korpilohen SM-karsintaan lauantaina 16.10.

Matkaan lähdimme jo edellisenä päivänä Akin ja Arton kanssa. Matkan aikana vaihdoimme näkemyksiä niin viime kertaisesta treenireissusta, kisapaikan jäätilanteesta kuin karsinnan mahdollisesta peruuttamista. Vaikka ennustettu sää kisapäivälle näytti erittäin synkältä niin tunnelma oli silti odottava. Harvemmin sitä suunnittelee kisaa varten pakattavaksi vaparenkaiden jäänestoaineita, pilkkitakkia, termaria..

Arto oli varannut mökin aivan Myllysuvannon läheisyydestä, joka tulisi olemaan Korpilohen lisäksi toinen kisakohde. Mökin vuokraajalle isot kiitokset talon lämmittämisestä ja saunalle vesien valmiiksi kantamisesta, kyllä kelpasi!

Herätyskello soi 05.00 ja tukevan aamiaisen jälkeen päätimme pukea suurimman osan varusteista jo mökillä päälle. Arto ehdotti jopa perhojen kiinni sitomista mökillä. Aikataulussa pysyttiin ja kisapaikalle pääsimme arvontaan ajoissa, joka alkoi Korpilohen laavun edustalla 06.30. Aakkosjärjestyksessä jokainen pääsi valitsemaan kirjekuoren, joka sisälsi ryhmä- ja poolijaon. Kisailijat oli jaettu neljään erilliseen ryhmään, joista A ja B aloittaisivat kisan Korpilohelta, kun C ja D suuntaisivat Myllysuvannolle aamupäiväksi.

Oman kirjekuoren reunassa luki D3, eli aloittaisin kisan Myllysuvannolta. Arto ja Aki saivat aloittaa kisan sen sijaan Korpilohelta. Kamat autosta toiseen ja takaisin Myllysuvannolle PeJoPe:n kavereiden tarjoamalla kyydillä. Taktiikat olin valmiiksi valinnut jo edellisenä päivänä ja tyydyin virittelemään kaksi erillistä settiä. Taistelupariksi pienien epäselvyyksien jälkeen sain KSPK:n Saku Ijäksen, joka C-ryhmään kuuluvana pääsi aloittamaan jakson.

Aloitin jakson valvomalla ensin Sakun kalastusta ja sain samalla aikaa itselle seurata alun tapahtumia. Ensimmäiseen puoleentuntiin nousi ainoastaan yksi kala haaviin, kun Ääneseudun perhokalastjien Juuso Siltanen onnistui kaivamaan pirteän kirren poolista, jonka minä kalastaisin seuraavaksi. Oman kalastuksen päätin aloittaa heikosta alusta huolimatta liitseillä pyrkien haravoimaan koko poolini nopeasti läpi - ilman tuloksia. Sama kaava jatkui loppujakson ajan ja emme saaneet taisteluparini kanssa kumpikaan mitään kontakteja kaloihin Myllysuvannolta. Hiljaista oli muillakin, sillä kaloja haavittiin ainoastaan pari kappaletta auringon noustessa. Oloa ei yhtään helpottanut puskaradion tiedot Korpilohen ilotulituksesta saaliiden suhteen.

Siirtyminen kahden kalattoman jakson jälkeen Korpilohelle palkitsi, sillä vastassa odotti maan mainio kalakeitto lisukkeineen. Usean tunnin kalastuksen ja kahlailun jälkeen -3 asteen pakkasessa lämmin ruoka teki terää, iso kiitos keittiöhenkilökunnalle. Vaarana on vain, että tässä oppii jo liian hyvälle! Pari sanaa ehdittiin vaihtaa Akin ja Arton kanssa ruokailun ohessa. Paljastui, että Aki oli saanut 4 kirjolohta ja Arto 6 kirreä kahden jakson aikana. 'Junnuosaston' uutiset oli päivän teeman mukaisesti kylmät, munat pataan ja ei nykyn nykyä.

Korpilohen kolmannen jakson sain aloittaa vuorostaan minä. Aloitin kalastuksen jälleen liitseillä sillä ajatuksella, että kalat olisivat pienen tauon jälkeen aktivoituneet. Väärässä tosin olin, jälleen. Tyhjän vetäminen vaan jatkui ja jatkui koko loppupäivän, vaikka yritin eri tekniikoita ja perhoja. Hidasta, nopeaa, epäsäännöllistä, säännöllistä jne. uittoa mutta ei mitään. Tuskan hikeä aiheutti myös se, että samoista pooleista samoilla heittoetäisyyksillä raskaan sarjan kokeneet kilpailijat Juhani R ja Juuso S pystyivät kaivamaan kaloja kummaltakin jaksolta tasaisen varmasti.

Neljännen jakson päättymisen merkiksi torvi soi ja päätti tuskaisen talvipäivän. Olo oli melko tyhjentävä, kun ymmärsi etten kalan kalaa koko syksyn karsinta rupeamassa onnistunut saamaan. Muutama päivä menikin, kun mietiskelin missä olin mennyt pieleen ja mitä pitää jatkossa tehdä toisin. Vaikka en tavoitteellisesti kilpailekkaan niin intohimoisena kalastajana sitä pyrkii jatkuvasti kriittisesti tarkastelemaan omaa kalastusta. Uusia ideoita ja oppeja myös tältä reissulta tarttui mukaan, jota on hyvä lähteä hyödyntämään ensi kesänä kilpasilla.

Kuvia talvisesta kilpailusta löydät osoitteesta:

http://www.perhokalastajat.net/kuvagalleria/thumbnails.php?album=lastupby&uid=907

Lopulliset tulokset:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti