Yleensä tapaan hankkia uudet varusteet (etenkin kahluutarvikkeiden kaltaiset pitkäkestoiset tuotteet) hyvin pitkälti kuumimman kesäsesongin ulkopuolella. Internetkauppojen tarjousten vertailu kun on tehty nykyaikana niin vaivattomaksi. Nyt kuitenkin kiivaan kisailukauden jäljiltä Visionin Hopperit sanoivat itsensä irti, eikä ollut muuta mahdollisuutta, kuin uusia samanlaiset tilalle. Lisäksi päivittelin heittosiimavarastoja lähinnä järvi- ja lampikalastusta silmällä pitäen. Toivon mukaan näitä pääsee testailemaan kesän aikana.
Hei! Kokeilin Hoppereita eilen Kärkkäisellä. Ovat mukavan kevyet, myös hinnaltaan, ompelusaumat oikeissa paikoissa... Entäs kestävyys ja nilkan tukevuus/kävelyominaisuudet? Miten edelliset hajosivat?
VastaaPoistat. Jari Moilanen, 040 5869225
Moi!
VastaaPoistaLuonnehtisin Hoppereita aivan peruskengiksi, joilla pärjää vallan mainiosti. Tukevuus näissä ei ole aivan huippuluokkaa, kun kangaskengät ovat. Vissun Makoissa on kokemukseni mukaan parempi tukevuus.
Hoppereiden eduksi lasken edullisen hinnan (halvimmillaan olen nähnyt jopa 50e hintaan), keveyden ja helpon käytettävyyden.
Omassa käytössäni Hopperit ovat kestäneet n. 60-80 käyttökertaa, joka on sinänsä melko vähän. Oma kahlaustyylini on kuitenkin melko aktiivinen ja aggressiivinen. Erityisesti, kun kilpakalastan. Maltillisemmalla kalastajalla uskoisin näiden kestävän pidempään.
Vanhaan Hopperin malliin nähden en juuri muuta eroa keksi, kuin paremmat kengännauhat. Yleensä olen joutunut vaihtamaan jo muutaman käyttökerran jälkeen luistimien nauhat paikalleen. Nyt ovat toistaiseksi kestäneet.