Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joki. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. tammikuuta 2018

Taimenperhojen sidontaa

Tälle talvea olen sitonut reilut 450 perhoa, joista lähes kaikki ovat pikkuperhoja niin harjukselle kuin taimenelle. Tässä muutama viimeaikainen sidos, jotka löytyvä aina rasiasta kun suuntaan taimenen koskikalastukseen. 





perjantai 14. heinäkuuta 2017

Perhokalastuksen alkeita opettamassa Kainuussa

Olen pyrkinyt vuosien saatossa pitämään kiinni siitä, että joka kesä tutustutan lajin pariin muutaman ystävän, joille laji ei ole vielä entuudestaan tuttu. Tänä kesänä suuntasimme Puolangalle yhdessä Eeron, Mikon, Petterin, Juhon ja Jannen kanssa. Ensikertalaisten reissuksi tulokset olivat varsin hyviä. Kaikki saivat kaloja ja erityisesti mieleen jäi Juhon 47cm harjus. Perhoista raskaasti painotettu Yökyöpeli toimi erityisen hyvin.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Iijoen SM-karsinta 2017

Kipinänkosken SM-karsinnassa koskimäkärää riitti niin paljon, että paikoin hengittäminen koskessa oli haastavaa. Tässä kuvassa tuon seipiä mittaukseen iltapäivän jaksolla. Sijoitus 9/20. Kuva: Sakari Kulojärvi

torstai 11. toukokuuta 2017

Arvostelu: JMC Yoto 30 puoliautomaattikela

Kuvaus: JMC Yoto 30 puoliautomaattikela

Paino: 135 grammaa

Materiaali: Alumiini/komposiitti

Kapasiteetti: WF3 + 20m 20lbs pohjasiimaa

Suositushinta: 199€

Lisäpuola: 99€

Väri: Musta

Arvostelu:

Nopeissa virtavesissä viihtyvänä kalastajana olin pitkään harkinnut hankkivani ns. puoliautomaattikelan helpottamaan kalastusta. Keski-Euroopassa tämän kaltaiset kelat ovat varsin suosittuja esim. nymfikalastajien keskuudessa, kun heittopituudet vaihtelevat nopeasti virtaavissa pocket-kohteissa. Kilpakalastajana arvostan myös ajan säästämistä siiman sisäanottamisessa hektisissä tilanteissa. Yhdellä kahvan painalluksella laajakehäinen kela syöttää kerralla sisään siimaa noin metrin verran.

JMC:n Yoto-kelasta löytyy sekä kokoluokat 30 (#2-4) että 50 (#4-6). Näistä itse päädyin hankkimaan kokoluokan 30, koska kotimaassa nymfikalastus koskikohteissa tapahtuu pääasiassa sen kokoluokan sallimilla vavoilla. Kelan käyttäminen onnistuu niin vasemmalla kuin oikealla kädellä. Jarrua pystyy säätämään kelan vasemman puoleisesta nupista.

Yoto-kelan puolan vaihtaminen onnistuu myös helposti ruuvimeisselillä. Vaihtopuolaa tosin tuotteen mukana ei tule, vaan se täytyy erikseen hankkia, mikäli haluaa valinnanvaraa siimavalikoimaan. Kelan puhdistaminen käy myös yhtä vaivattomasti. Huomionarvoista on, että kelan koneisto on jatkuvasti näkyvillä eikä sitä ole suljettu. Näin ollen käyttäjän on syytä olla jokivarressa tarkkaavainen, mihin tuotteen jättää kun se ei ole käytössä. Tuotteen mukana tuleekin neopreenista valmistettu suojapussi.

Plussat:

- Äärimmäisen kevyt
- Nopeuttaa siiman sisäänottoa
- Muotoilu, laadukkaat yksityiskohdat
- Jarrun säätömahdollisuudet

Miinukset:

- Saatavuus kotimaassa
- Hintava varapuola
- Herkästi likaantuva

Kokonaispisteet: 9/10.

Lisätietoja: www.mouchesdecharette.com/

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Syksyistä harjuksen kalastusta Koillismaalla

Akin ja Joonaksen kanssa kävimme kartoittamassa paikkoja tulevaan Joukkue SM-kisaan. Hienoimpia syyskalastuspäiviä miesmuistiin.


tiistai 26. heinäkuuta 2016

Arvostelu: JMC Competition 10’ #7

AFTM-luokka: #7

Pituus: 10’

Kuvaus:
JMC Competition 10’ #7

Arvostelu:

JMC Competition 10’ #7 vavan valmistuksessa tavoitteet asetettiin korkealle, sillä sen haluttiin vastaavan niihin odotuksiin, joita vaativa perhokalastaja edellyttää yhtä aikaa niin pitkäheittoiselta kuin kevyeltä vavalta. Omien kokemusteni perusteella tavoitteessa on onnistuttu loistavasti. Samaan lopputulokseen on tullut merkittävä osa ranskalaisista kilpaperhokalastajista, jotka suosivat myös JMC:n vapoja.

Vapa toimii erinomaisesti niin lyhyillä heitoilla tarkkuutta vaativassa pintaperhokalastuksessa kuin raskailla streamereilla voimakkaassa tuulessa. Parhaimmillaan vapa on kuitenkin tilanteissa, joissa halutaan kalastaa pitkillä heitoilla ja useammalla perholla.

Vapa toimii vaivattomasti niin saman luokkaisella kuin kokoa isommalla heittosiimalla. Alaheitossa suosin vavan kanssa pitkällä ja loivasti kartioituvalla päällä varustettua heittosiimaa, kun taas yliolanheitoilla esimerkiksi joella streamereiden kanssa voimakkaammin ja lyhyemmin kartioituvaa heittosiimaa.

Olen vuosien varrella kalastanut kokoluokassa 10’ #7 niin Visionin, Airflon, MSX:n jne. vavoilla, jotka kaikki ovat hintansa puolesta pärjänneet kilpailussa ykkösvavastani järvi-, lampi- ja jokikalastukseen. JMC:n myötä sain kuitenkin huomata näissä paljon yksittäisiä puutteita, joita hieman kalliimmasta - mutta huomattavasti viimeistellymmästä - vavasta ei löydä etsimälläkään.

Voin suositella vapaa erityisesti vaativalle, monipuolisuutta arvostavalle ja jo hieman kokeneemmalle perhokalastajalle, joka haluaa vavaltaan tavallista market-laatua parempaa toimintaa, mutta ei halua hankkia vapaa markkinoiden kalleimmasta hintaluokasta.

Vavan pituus on 305cm. Väritykseltään vapa on heijastamaton mattapintainen oliivi. Hintaan sisältyy laadukas vihreä vapaputki, jossa kantoremmi. Ovh. 399,00€

Plussat:


- Kevyt vapa, josta ei voimaa puutu
- Pehmeä kärkiosa mahdollistaa tarkat heitot lyhyellä ja keskipitkällä matkalla
- Vavassa on riittävästi voimaa myös isokokoisten perhojen tai useiden perhojen heittämiseen tuulisissa olosuhteissa
- Monipuolinen vapa, joka toimii erilaisissa kalastustilanteissa
- Heittäminen miellyttävää niin luokkaisella kuin kokoa suuremmalla siimalla
- Toimii erinomaisesti myös pienten kalojen kanssa, ei karkuuta
- Laadukas ja tukeva kelankiinnike
- Miellyttävä kädensija ja pieni jatkokahva (fighting butt)
- 4-osainen vapa mahtuu pieneen tilaan
- Kokonaisuudessaan hyvin viimeistelty vapa, joka erottautuu edukseen hintaluokassaan

Miinukset

- Saatavuus kotimaassa
- 10,6’ vavalla siiman ohjailtavuus ja pitkät perukkeet toimisivat paremmin
- Ei kohdistuspisteitä

Kokonaispisteet:
10/10.

Lisätietoja: www.mouchesdecharette.com/

torstai 21. heinäkuuta 2016

Harjusta Ruotsin Lapista

Vietimme Jussin kanssa tänään aikaa keskisuurella joella Ruotsin Lapissa. Käytimme ylhäällä runsaasti isoja harjuksia ja muutaman pienen taimenen. Kuvassa harjus 45cm.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Streamereiden sidontaa

Kisakauden päättymisen jälkeen oli vihdoin aikaa sitoa myös perinteisiä streamereita erityisesti isompia taimenia silmällä pitäen. Toivon mukaan syksyllä on aikaa kokeilla näitä Koillismaan vesissä.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Arvostelu: JMC Competition 10’6 #4

AFTM-luokka: #4

Pituus: 10’6

Kuvaus: JMC Competition 10’6 #4

Arvostelu: JMC Competition 10’6 #4 on valmistajan mukaan kehitetty vastaamaan moderneja kilpaperhokalastajan tarpeita, joka mahdollistaa monipuolisesti erilaisten tekniikoiden hyödyntämisen. Ei siis ole sattumaa, että merkittävä osa mm. ranskalaisista kilpaperhokalastajista luottaa juuri JMC:n vapoihin.

Kevyt 4-osainen vapa menee pieneen tilaan ja on siten erinomainen valinta myös patikoinnin oheen varattavaksi mukaan. Vavan keveys mahdollistaa esimerkiksi pitkään jatkuvan nymfaamisen ilman, että käsi väsyy. JMC Competition 10’6 #4 mahdollistaa kokoisekseen myös yllättävän pitkät heitot.

Vapa vastaa vaativan kalastajan tarpeisiin niin pintaperhokalastuksen kuin nymfaamisen osalta. Itse kilpaperhokalastajana arvostan vavan tasapainoista kokonaisuutta, josta ei puutu nopeutta, tarkkuutta ja voimaa. JMC Competition vastaa erityisesti sellaisen kalastajan tarpeisiin, joka arvostaa heittojen maksimaalisen tehokasta presentaatiota.

Vavan pituus on 320cm. Väritykseltään vapa on heijastamaton mattapintainen o liivi. Ovh. 399,00€

Plussat:

- Vapa on tarkkaheittoinen ja mahdollistaa hyvän presentaation

- Toimii kalan kanssa erinomaisesti, ei karkuuta

- Tyvessä riittävästi voimaa isompien kalojen kanssa toimimiseen

- Mahdollistaa koonsa puolesta pitkillä perukkeilla nymfaamisen

- Pituutensa vuoksi vaivaton siiman ohjailtavuus kaukanakin

- Kaksirenkainen kelankiinnike

- 4-osainen, joten menee pieneen tilaan

- JMC:n ystävällinen asiakaspalvelu

- Laadukas vapaputki

Miinukset:

- Paksuhko kahva

- Saatavuus kotimaassa

Kokonaispisteet 9,5/10.

Lisätietoja: www.mouchesdecharette.com/

tiistai 10. toukokuuta 2016

Karjaanjoen SM-karsinta 7.8-5.2016

Menneenä viikonloppuna kalastettiin kaksipäiväiset SM-karsinnat Karjaanjoella Karkkilassa. Kisa käytiin lievässä tulvassa, joka tosin etelässä tarkoittaa aivan toista kuin mihin pohjoisen poika on tottunut.

Kisaa oli uudistettu siten, että jokainen kilpailija kalasti viikonlopun aikana 10/12 poolia. Jaksojen kestona oli 45 minuuttia, eikä edellisvuosista poiketen keskustan alueella kisailtu laisinkaan samalle viikonlopulle sattuneiden rallien vuoksi.

Onnistuin kisassa saamaan kaloja ensimmäiseltä kahdeksalta jaksolta, joista ensimmäisen jakson 7 kalaa lohkaisi jaksovoiton. Kokonaissuoritus riitti kisassa pronssiin:

1. Jaakkola Ville-Antti
2. Tolonen Aleksi
3. Heikkinen Janne

Viikonloppu oli muutenkin onnistunut seurallemme, kun Ville-Antti kalasti itselleen 2000 pistettä Karkkilasta ja Vesa Keuruun Valkeiselta 4. sijalla 1700 pistettä. Omat reiltu 3300 pistettä eivät vielä riitä finaalipaikkaan, joten toinen onnistuminen tarvitaan vielä jäljellä olevista karsinnoista. Seuraavat kisat osaltani käydään kotikentällä Oulussa.


Kuva: Ville Jalasvaara

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Taimenta tulvavedestä

Lauantaina poikkesimme Jussin kanssa päiväreissulla kalalla. Tarkoituksena oli löytää taimenia, vaikka tulvavettä riittää vielä pitkälle heinäkuuta. Tulosten perusteella taimen ei tulvaa säikähdä. Käytimme ylhäällä yli 20 taimenta. Kalojen koot vaihtelivat 20-45 cm välillä. Ottiperhoina toimivat Sandron vaalea nymfi, punakuulainen musta nymfi ja ruskea liimalarva. Lisäksi saimme tusinan verran särkiä ja seipiä. 




maanantai 18. toukokuuta 2015

Iltapäivä joella

Kunnanhallituksen pitkän kokouspäivän päätteeksi päätin suunnata läheiselle joelle. Äitienpäivän aikoihin tehty kirjolohi-istutus veti innokkaita kalamiehiä jokirantaan. Jokivarressa tapasin pari virvelikalastajaa ja yhden ystävällisen perhokalastajan, joka oli aloitellut lajin muutama vuosi sitten. 

Vesi oli joessa arvatenkin korkealla. Ajattelin käyttää tilaisuuden hyödyksi ja harjoitella kokeilumielessä alavirtatekniikoita. En ole juuri koskaan päässyt vapaa-ajalla kalastamaan kirjolohta ko. tekniikoilla koskipaikoissa. Kisatouhuissa alavirtatekniikoilla on saatu silmin nähden tehokkaita tuloksia aikaiseksi, mutta itselleni se ei ole koskaan tuntunut luontevalta. Tästä johtuen en ole katsonut aiheelliseksi lähteä harjoittelemaan sitä myöskään kisoissa. 



Tällä kertaa kirjolohia ei kuitenkaan näkynyt, mutta harjuksia onnistuin tavoittamaan isoilla liitseillä pohjan tuntumasta. 


keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Perhonjoen SM-karsinta 2014

Iltapäivä Vilppulankoskella

torstai 5. kesäkuuta 2014

Veljekset iltakalalla

Suuntasimme tänään veljen pääsykokeiden jälkeen paikalliselle joelle. Kalastuksellisesti päivä tarjosi parastaan, sillä veljeni onnistui rikkomaan heti kauden avausreissullaan oman henkilökohtaisen taimen ennätyksen. Lisäksi itse onnistuin tavoittamaan useita pienempiä taimenia, ahvenia, särkiä ja yhden kirjolohen, joita voi pitää hyvänä treeninä ajatellen lauantaina käytävää Kaustisen Perhonjoen SM-karsintaa. Paikalle sattui kolmanneksi kalastajaksi ystävällinen herrasmies, joka auttoi veljeäni taimenen (66cm, 3,8kg C&R) mittauksessa ja punnitsemisessa - kiitos siitä, oli mukava tutustua!

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Uusi nymfisiima

Uudistuneiden kilpailusääntöjen myötä olin pakotettu uusimaan myös nymfitekniikoissa hyödynnettäviä siimoja. Kotimainen Ikon Fly Fishing Products lanseerasi markkinoille oman nymfisiimansa tälle kaudelle, joka soveltuu myös kilpakalastajan tarpeisiin. Siima pääsee ensitestiin huomenna torstaina, kun veljeni pääsykokeiden jälkeen suuntaamme iltakalalle.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

CDC-pintureita

Intouduin sitomaan pitkästä aikaa myös pintaperhoja. Penkistä kuoriutui Simon MM-kisojen aikana tutuksi tullut CDC-päikkäri, joka on kuulunut nuista ajoista asti rasiani kestosuosikkeihin. En ole erikoisen taitava pintaperhokalastaja, mutta tälle kaudelle tein "uudenvuoden lupauksen" harjoittaa tätä hienoa perhokalastustekniikkaa viime vuosia huomattavasti enemmän. Fanaattisena nymfikalastajana pintaperhot ovat siis jääneet aiheettomasti hieman taka-alalle ja tänä vuonna pyrin monipuolistamaan käytettäviä tekniikoita.


tiistai 8. huhtikuuta 2014

Tulevan kesän SM-karsinnat

Tulevana kesänä osallistun seuraaviin karsintoihin:

Julkujärvi, Ylöjärvi
Perhonjoki, Kaustinen


Lisäksi varasijat löytyy seuraavista karsinnoista:

Valkeisjärvi, Keuruu (varasija 9.)
Muuramenjoki, Muurame (varasija 5.)
Iijoki, Pudasjärvi (varasija 6.)


Lestijärven Valkeisjärven karsintapaikan jouduin valitettavasti perumaan.

torstai 3. huhtikuuta 2014

Tinseleitä

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kultatinseleitä