perjantai 6. huhtikuuta 2018

FNF Daphnia Blob

Oulun korkeudella kevään ensimmäiset kosketukset kirjolohen kalastukseen paikallisilla lammilla on yleensä saatu vapun ja helatorstain välisenä aikana. Tänä vuonna lunta vaikuttaisi olevan poikkeuksellisen paljon, mutta toivo elää edelleen, että aikaisempien vuosien aikataulussa pysyttäisiin "lumi-infernosta" huolimatta.

Kuluneen talven aikana sidontapakkiini on löytänyt useita uusia tuotteita, joita polttelisi päästä jo testaamaan tositoimissa. Eräs näistä tuotteista on Daphnia Fritz, jota valmistaa FNF eli tutummin Frozen North Fly Fishing. Kevin Porteousin yritys on tullut tutuksi kirjolohi- ja taimenperhojen sidonnassa käytettävistä laadukkaista materiaaleista. Erityisesti Isossa-Britanniassa kilpailu tämän alan tuotteiden välillä on äärimmäisen kovaa, jossa FNF on pärjännyt ilmeisen hyvin juuri korkealaatuisten materiaalien ja nopeiden toimitusten ansiosta. Täysin yksin Kevin ei tuotteita ole kuitenkaan tehnyt tunnetuksi, sillä FNF:n suosittelijoiden joukossa ovat alan lehdistä tunnetut Iain Barr ja Kieron Jenkins.


Yksi pakkaus Daphnia Fritziä sisältää noin metrin verran sidottavaa. Koon #8 koukku täyttyy noin viidestä kierroksesta, joten materiaali on äärimmäisen riittoisaa. Tosin koukkua valitessa on syytä kiinnittää erityistä huomiota siihen, että koukun kärki ei peity liiaksi tuuheasta fritzistä. Itse suosin paksulankaisia blob- tai larvakoukkuja, joita valmistavat esimerkiksi Ikon, Dohiku ja Fasna.


Keväisessä järviperhokalastuksessa käytän kuvanmukaisia blob-perhoja tyypillisesti litkan ylimpänä perhona. Blob- ja egg-perhojen lisäksi materiaali soveltuu esimerkiksi pikkukalajäljitelmien tekemiseen. Suomessa pikkukalajäljitelmissä materiaalina on yleensä käytetty muddler-tekniikan avulla peuraa. Daphnia Fritzin etuna on tähän verrattuna sidonnan nopeutuminen ja huomattavasti vähempi sotkun määrä sidontapenkin äärellä.


FNF:lle on ominaista, että tuotevalikoima on pidetty melko suppeana. Sitäkin suurempi on värivalikoiman määrä, joita riittää kylliksi vaativille kuluttajille. Vaihtoehtoina ovat Atomic Yellow, Black Jack, Blushing Sunburst, Competition Pink, Coral, Egg White, Flesh, Grafham Shrimp, Hulk, Magma,Marshmallow Pink, Mellow Yellow, Melon, Olive, Pellet, Pink 8, Pink Core Biscuit, Prawn, Rutland Snail, Safety Orange, Zest.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti