perjantai 21. maaliskuuta 2014

maanantai 6. tammikuuta 2014

Ikon Nymfirasia

Varsinaisesti perhokalastuksen suhteen on pidellyt hiljaista sitten kisakauden päättymisen. Alkutalvi - tai miksi tätä lokakuista säätä nyt kutsuisi - on kulunut enemmän tai vähemmän opiskelun parissa. Perhonsidonnan puolella olen pyrkinyt yksinkertaistamaan ja tiivistämään rasian sisältöä entisestään. Tämän vuoksi olen ollut myös tarkkana uusien hankintojen suhteen ennen kuin vanhat sidontamateriaalit ovat edes puoliksikaan tulleet hyödynnettyä. Valitettavan usein sidontamateriaalien ostovaiheessa on mielessä useita erilaisia malleja ja variaatioita, jotka kuitenkin jäävät - syystä tai toisesta - toteuttamatta. Nyt olen pyrkinyt pääsemään eroon tästä pahasta tavasta ja sitomaan malleja, jotka ovat olleet mielessä jo hyvän tovin.

Aivan ilman uusia hankintoja talvi ei ole kuitenkaan mennyt, sillä hankin taannoin kotimaiselta Ikonilta uuden perhorasian, jonka valikoimaan nähdäkseni kelpuutetaan ainoastaan laadukkaita tuotteita vaativille perhokalastajille. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Uusi välilehdellinen Ikon-nymfirasia on juuri sitä mitä olen etsinyt: tilava välilehdillinen rasia, jonka perhoväliköt eivät takuulla löysty ja sopii niin pienille ranskalaistekniikan nymfeille kuin isoille painoperhoille. Rasian vedenpitävyyttä en ole vielä päässyt testaamaan, mutta eiköhän se allekirjoittaneen kahlaustekniikan tuntien tule viimeistään ensi kesänä koettua.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kakkurinjärven syyskarsinnat 2013

Osallistuin ensimmäistä kertaa Vimpelin Kakkurinjärvellä järjestettävään syyskarsintaan, jossa sijoituin myös sijalle 14/24.


Kamoja kuntoon tauolla. Kuva: Aki Tikkanen


Taisteluparini Ville Vainio kalastaa ensimmäisellä jaksolla.

Julkujärven SM-syyskarsinnat 2013

Sijoituin minulle entuudestaan tuntemattomassa syyskarsinnoissa sijalle 14/24. Tänne tulee takuulla haettua ensi vuonna uudestaan!


Ensimmäisen jakson tunnelmaa hetkeä ennen tärppiä. Kuva: Juha Paukku

Kapeenkosken SM-joukkuekisojen 2013 kuvasatoa

Oulun Seudun Perhokalastajat osallistuivat vuoden 2013 joukkue SM-kisoihin yhdellä kolmihenkisellä joukkueella. Joukkueseen kuuluivat tänä vuonna Aki Tikkanen, Pekka Otamo ja Janne Heikkinen. Joukkue sijoittui kisassa sijalle 4/16.


Allekirjoittanut nymfaa ensimmäisellä jaksolla poolilla 2. Kuva: Pietari Sipponen


Joukkuekaveri Aki Tikkanen haavii joukkueen ensimmäisen taimenen.


Joukkuekaveri Pekka Otamo nymfaa Kapeenkosken Myllypoolilla.


Pekka vääntää jaksovoiton tuoneen taimenen kanssa poolilla 2.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Syysharjusta Kainuusta

Vietin torstaista lauantaihin viikonloppua Kainuussa ystävieni Sampon ja Jannen kanssa. Tarkoituksena oli etsiä syysharjuksia, joista ystävilläni ei ollut juuri aikaisempaa kokemusta. Riemua riittikin, kun Sampo sai elämänsä ensimmäisen harjuksen perholla ja Janne rikkoi aikaisemman harjusennätyksensä!

Oma nymfikalastus alkoi opastuksen ohessa löytää jälleen kaivattua tatsia, kun yksinään lauantaina käytin ylhäällä yli 30 harjusta, joista kookkain oli huikeat 43cm. Ei ihan jokapäiväinen koko harjuksille näillä leveysasteilla! Taimenia tällä reissulla ei valitettavasti kohdattu, johon saattoi vaikuttaa äärimmäisen matalalla ollut vedenkorkeus.






maanantai 3. kesäkuuta 2013

Perhonjoki 1.6.2013



Allekirjoittanut valmistautuu Perhonjoella ensimmäisen jakson alkuun. Kuva: Atte Valkama